Sisäistä vääntöä

Ei tule sitten kesäreissua alppimaihin, mutta onneksi omat treenimatsimme jatkuvat jo lauantaina 1.12. kello 17. Tulkaa ihmeessä katsomaan jos vaan kykenette. Jos vaatteita ja lämmittävää juomaa on riittävästi, se on talvellakin mukavaa. Vastustajat ovat tällä kertaa ToTe ja HPS.

Otsikko viittaa kiitettävän suosion saaneisiin salitreeneihin, joissa viime viikolla haettiin liikkuvuutta. Sisällöltään alkulämmittelyä ja -venyttelyä muistuttava osa kesti tällä kertaa kolmisen varttia. Lisäksi venyttelyt tehtiin niin perusteellisesti, että hiki ja irvistys varmasti irtosivat. Siitä huolimatta ei valitusta juuri kuulunut ja pojat jaksoivat aika mukavasti loppuun asti.

Liikkuvuusharjoitteissa nähtiin, ettei samba ilmeisesti kuulu kovin monen harrastuksiin. Suomalaisen (nuorenkaan) miehen lantion liike ei äkkiä katsottuna näytä kovin laajalta eikä luontevalta (toisaalta Nikke yllätti minut sähäköillä jalannostoillaan, toivottavasti tulin kehuneeksi). No, näitä treenataan vielä, mutta ehkä latinokurssista olisi futaajille muutenkin iloa. Lajin suurimpia hienouksia on minusta herkkään pallohallintaan yhdistyvä tilannesidonnainen rytmitaju, joka parhaimmillaan tekee brutaalin tehokkaasta urheilusuorituksesta tanssitaidetta.

Viime perjantain treeneissä en tällä kertaa ollut. Maanantaina sitten keskeisenä harjoitteena oli 2 vs.1, jossa tilanne käynnistettiin painostetun hyökkääjän aloitteella ja pudotuksella vauhtiin toiselle. Tämä osoittautui (minua) yllättävän vaikeaksi: pudotus kaverin juoksulinjalle vastapalloon on hankala arvioitava sekä nopuden että suunnan suhteen. Vaikeus johti sitten, kuten usein käy, keskittymisvaikeuksiin jotka puolestaan hankaloittavat hommaa entisestään. Muutamia hienojakin suorituksia nähtiin, mutta kun toisen ryhmän loppupelikin lässähti Atlantiksen valkun nyysittyä kesken kaiken maalimme, oli lopputoteama että samat treenit vedetään läpi uudestaan perjantain harjoituksissa.

Osanottotaso on ollut viime aikoina melkoisen mukava, treeneissä on mukana jatkuvasti yli 70% aktiiveista. Tätäkin voi kuitenkin vielä parantaa. Ja kun poissaoloja hyvistä syitä väistämättä tulee, me valmentajat arvostamme jalkkis.netin kautta tehtyjä ilmoituksia (erityisen tärkeää tämä siis on pelien osalta).

Treenit käynnissä ja kuninkaan paluu

Talvikauden treenit on nyt pienen opettelun jälkeen saatu sujuvasti pyörimään. Sikäli kun kovia tuntimääriä päivittäin kentällä puskeva Sipi jaksaa, meillä on minusta käynnissä erittäin hyvä ja laadukas valmennussysteemi.

Tämä johtuu ensinnäkin Sipin pätevyydestä. Meillä on nyt entistä selvempi käsitys siitä, mitä kaikkea futikseen liittyvää poikien pitäisi (oman kehitystahtinsa mukaan) lähivuosina oppia ja miten oppiminen käytännössä tapahtuu sekä tähän pohjautuva kausisuunnitelma. Varsinaisten futistaitojen lisäksi kehitetään systemaattisesti myös mm. nopeusketteryyttä, liikkuvuutta, reaktiokykyä ja rytmitajua (näitä pääasiassa keskiviikkojen salitreeneissä).

Toisena syynä laatuparannukseen on se, että treenivuorojen määrä mahdollistaa harjoittelun niin pienissä ryhmissä että yksilöllinen opetus on mahdollista. Hyvä esimerkki tästä oli eilinen ykkösryhmän treeni, jossa jokaisen potkutekniikka käytiin erikseen läpi henkilökohtaisin ohjeistuksin. Kun treenivuoroja on jokaiselle nyt tarjolla vähintään kolme viikossa, on jokaisen pelurin mahdollisuus jalkapalloilulliseen ja yleisliikunnalliseenkin edistymiseen minusta loistava.

Toinen puoli asiasta on tietenkin se, että tästä kaikesta aiheutuu aiempaa enemmän kustannuksia (koska Sipi tekee tätä työkseen ja koska kenttävuoroja on enemmän). Kuten vanhempainkokouksessa oli puhetta, kuukausimaksuja joudutaan ensi vuoden alussa jonkin verran korottamaan. Pohjimmiltaan tämä johtuu seuran ja joukkueenkin näkemyksestä, että tällaista hommaa kannattaa pyrkiä tekemään mahdollisimman kunnollisesti. Uusikin maksujen taso tulee kuitenkin varmasti olemaan huomattavasti sen alapuolella, mihin vaikkapa jääkiekkoa harrastavien lasten vanhemmat ovat tottuneet.


Tänään lauantaina on sitten myös se päivä, kun Suomi hodarin sanoin voi lunastaa lipun arvontaan jossa palkintona on matka Alpeille. Suomi-Azerbaidzhan alkaa muistaakseni kello 16. Kannattaa katsoa jos se jotenkin on mahdollista, myös sen takia että mikä tahansa näistä lähitulevista voi olla Kuninkaan viimeinen maaottelu (no ei, oikeasti me uskotaan ensi kesään ja Alppeihin...). Tästä oli poikien kanssa puhetta eilen: pallonhallintaa, nopeita syöttöjä ja pelattavaksi liikkumista kannattaa seurata. Ja alkaa opetella, heti maanantain treeneissä.

Long time no write

Syystauon aikana on kirjoittelukin jäänyt vähemmälle. Nyt tuli kuitenkin oikeaa asiaa.

Laadin ensi sunnuntain ystävyysottelun joukkueen ja sen kutsut ensimmäistä kertaa jalkkis.netissä. Osa teistä käyttäjistä on löytänyt ilmoittautumisnappulan nopeasti, joiltakin on tullut viestejä ettei ilmoittautuminen onnistu.

Homman pitäisi mennä niin, että sisään kirjauduttuasi ylimpänä näkyy taulukko, jonka otsikkona on Sinulle on avoimia ilmoittautumisia! Taulukon ensimmäisenä on sarake "Mukaan?", jossa puolestaan on kaksi nappulaa, "Kyllä" ja "Ei". Tähän asti päässeillä ei liene ongelmaa.

Harjoituspelin pitäisi näkyä myös edellisen alla olevassa taulukossa, joka koostuu kaikista tulevista tapahtumista. Tämä voi näyttää pitkältä ja sekavalta, koska mukana ovat nyt kaikki treenit jouluun asti. Mutta kyllä se sieltäkin löytyy.

Ylimääräistä hämyä saattaa aiheuttaa sekin, että tulin kutsuneeksi treenimatsiin mukaan pelaajien vanhemmat, koska en ollut varma siitä miten kutsut näkyvät. Ikävä sanoa, mutta itse joukkueeseen on yläikäraja. Jatkossa kutsun vain pelaajat.

Niille, joiden kirjautuminen järjestelmään on onnistunut, pitäisi kaiken siis olla melko suoraviivaista. Olisikohan ongelma käyttäjätunnuksen luomisessa ja sisään kirjautumisessa? Tämä täytyy tehdä ensin, ja onnistuu sähköpostitse lähettämäni rekisteröitymisviestin ohjeita noudattamalla. Lähettelin varmuuden vuoksi näitä viestejä uudestaan muutamille.

Kirjoitelkaa (kommentteja tähän tai meiliä minulle) ja kyselkää lisää tarvittaessa!

Ikäluokkajärjestelmä

Eilisen Gnistanin juniorivalmentajakokouksen pääaihe oli ns. ikäluokkajärjestelmän tuominen kaikkiin juniorijoukkueisiin; tämä tapahtuu kuluvan kauden aikana.

Käytännössä kysymys on joukkueen pyörittämisen periaatteista, jotka tähtäävät siihen, että:

1. Kaikilla pelaajilla on mahdollisuus osallistua harjoituksiin ja peleihin tasolla, joka on sopivan haastava ja mahdollistaa jatkuvan kehittymisen.
2. Pelaajien tarpeiden erilaisuudesta huolimatta ikäluokka muodostaa yhden, yhteisen joukkueen, jonka sisällä ei ole kehitystä hidastavia rajoja (ja rajoja kaatuu myös eri ikäluokkien väliltä).
3. Joukkueeseen on mahdollista ottaa joustavasti uusia pelaajia, myös vasta-alkajia
   käytettävissä olevien apuvalmentajaresurssien puitteissa.

Monimuotoista haasteellisuutta toteutetaan ilmoittamalla joukkueita eri tasoisiin piirisarjalohkoihin, turnauksiin ja harjoitusotteluihin. Raja-aitojen syntymistä ehkäistään laajalla kierrätyksellä eri tasojoukkueiden ja tarvittaessa ikäluokkien välillä. Tämä jälkimmäinen on tärkeää haluttaessa taata myös kaikkein kunnianhimoisimmille pitkäksi ajaksi riittävästi haasteita ja kehittymismahdollisuuksia G-perheen sisällä.

Tämä kaikki alkaa ysikuutosten toiminnassa näkyä pikku hiljaa, mutta minusta suurta muutosta nykyiseen toimintapaamme ei ole näkyvissä. Peleissä kierrätystä tapahtuu varmaan vielä nykyistä enemmän, eikä nykyinen Ranska-Saksa-Englanti jako varmaan näy treeneissäkään kuten viime aikoina. Kaikkea tätä aletaan suunnitella Sipin johdolla tarkemmin lähiviikkoina.

Treenivuorojahan meillä on nyt kolmesti viikossa, joten futiksen puutteesta ei poikien tarvitse talvikaudellakaan kärsiä. Sipi on alustavasti lupautunut olemaan paikalla kaikissa (maanantain ja perjantain) FP-treeneissä. Tämän lisäksi alkaa marraskuun alussa taas taitokoulu, johon osallistujat nimetään erikseen Sipin, Oton ja Eskon käymien keskustelujen perusteella. Taitokoulun ideahan on olla nimenomaan vielä ylimääräinen harjoituskerta niille, jolla motivaatio joukkueen mukana tapahtuvaan ja henkilökohtaiseen harjoitteluun on kaikkein korkein. Sisällöllisesti hyvin saman tyyppisiä asioita treenataan myös koko joukkueen harjoituksissa.

Seuraavan parin viikon aikana treenirintamalla on hiljaisempaa, mutta tarkoituksemme on järjestää joillekin kenttävuoroille mahdollisuuksia harjoitella taitokilpailulajeja (pomputtelu, pusku, syöttö, laukaus, pujottelu). Seuran yhteistä sisäistä kilpailua ei tällä kertaa järjestettäne, mutta piirin kilpailuun on hyvin eväin mahdollista osallistua (Sipin mukaan hyvä kriteeri on tuloksen saaminen pomputtelussa noin neljä kertaa viidestä).

Tässähän tätä taas. Tarkempaa tietoa tulevista treeneistä yms. jalkkis.netin kautta pian.

Svedukampen ja muuta

Gnistanin viime torstaina Fair Paylla kaikin juhlallisuuksin järjestämä alle 15-vuotiaiden Ruotsi-maaottelu oli mukava kokemus. Pallopoikiemme lisäksi mukana hommissa olivat Päivi, Antti, Jaakko ja Björkka joka lievästä loukkaantuneisuudesta huolimatta suostui paarimieheksi (ilmeisesti p-kirjaimen väärin kuultuaan).

Pelin ainakin ajoittain kova vauhti ja parhaiden taitotaso olivat minulle vähän yllätyksiä. Tässä vaiheessa (14-15 vuotiaat) ei maajoukkuetasolla tosiaankaan oikein enää ole kyse pelkästä harrastuksesta, vaikka läheskään kaikki nyt kentällä olleet eivät toki välttämättä varsinaista ammattilaisuraa teekään. Suomen kahden ensimmäisen maalintekijän, Nikolai Alhon ja Kevin Mombilon nimet kannattaa kuitenkin laittaa jo nyt muistiin.

Pallopoikaehdokkaita oli kentällä paikalla alusta asti 13. Palloliiton edustajan ilmoitettua tarvittavaksi määräksi tasan kymmenen, epäkiitolliseksi tehtäväkseni jäi jättää kolme varta vasten paikalle ajoissa ilmaantunutta, motivoitunutta kandidaattia tällä kertaa ilman töitä. Valintaan ei tällaisessa tilanteessa oikein tarjoudu muita kriteereitä kuin sattuma, ja niinpä jaoin pallopoikapaidat kymmenelle ensimmäiselle rivissä istuneista pojista. Tämä tietenkin harmitti valitsematta jääneitä, mutta en vieläkään keksi, miten muuten tuon tilanteen olisi voinut hoitaa. Toivottavasti mahdollisuus katsella hienoa matsia hyviltä paikoilta katsomosta lohdutti vähän. Lupaan yrittää ottaa tämänkertaiset huonotuuriset huomioon seuraavassa vähänkään vastaavassa tilanteessa.

Piirisarja on nyt sitten kaikkien 96-joukkueidemme osalta paketissa. Ranskan viimeinen peli oli tasainen ja pomppuiselle Johanneksen kentälle tyypillisen hankala vääntö HIFK socceria (miksihän niiden nimi on amerikaksi?) vastaan. Omaan päähän syntyi pari helppoa maalia sillä aikaa kun ihmettelimme niitä pomppuja. Onneksi poikien pelihuumori kuitenkin riitti kahteen tasoitukseen (Panun hieno syöttö Ilmarille boksiin, Immun veivaus ohi maalivahdin ja viimeistely; Panun korkea kaari yläriman alle puolesta kentästä). Pelin viimeinen neljännes käytiin lisäksi täysin vastustajan kenttäpuoliskolla, mutta voittoa ei tällä kertaa ihan pystytty rypistämään.

Saksan viimeinen ottelu (jota en taaskaan ehtinyt näkemään) oli kuulemma tiukka puolustustaistelu (vastassa yksi lohkon selkeistä kärkijoukkueista), joka päättyi onnellisesti 1-0 -voittoon. Maalin edessä tarkkana oli tällä kaudella toistamiseen Juuso.

Englanti lopetti kautensa vasta kuluneella viikolla HJK Laajasalon vieraana Herttoniemessä. Sää oli vielä onneksi (kentän vedenimemiskyvyn tietäen) aurinkoinen ja lämmin ja poikien pelisuoritus oikeinkin kelvollinen. Alun takaiskusta huolimatta taitotasomme riitti pelin hallintaan suurimman osan ajasta. Chomin kaksi viimeistelyä läheltä, Miksun ohjaus pitkästä keskityspallosta ja Ilmarin hieno soolomaali riittivät takaamaan hyvät fiilikset päättyneestä kaudesta.

Kuulin tänään Eskolta, että uusi vastuuvalmentajamme on nyt varmistunut. Keskusteluja käytiin ilmeisesti välillä useammankin kandidaatin kanssa, mutta lopputulos oli varmasti joukkueen kannalta mahdollisimman hyvä. Tervetuloa, Sipi.

jalkkis.net

Kuten aikaisemmin kerroin, sovimme elokuun valmentajapalaverissa pyrkimyksestä helpottaa ja suoraviivaistaa joukkueen viestintää. Tämän pyrkimyksen hengessä alamme nyt koekäyttää jalkkis.net-palvelua. Se on Gnistanin (P98) piirissä toteutettu nettipalvelu, jonka lähtökohtana ovat olleet varsin omiemme kaltaiset tarpeet. Siksi se vaikuttaa minusta lupaavalta.

Palvelu keskittää joukkueen tiedotustoiminnan tuon linkin takaa löytyvälle joukkuesivustolle. Tämän tarkoitus käytännössä selviää parhaiten palveluun käytännössä tutustumalla. Kerrottakoon kuitenkin, että palvelun avulla voidaan julkaista tiedotteita, ylläpitää joukkueen nimi- ja yhteystietoja, ylläpitää ja julkaista tapahtumatietoja, nimetä joukkueita sekä tehdä poissaoloista ilmoittaminen pelaajille/vanhemmille mahdollisimman helpoksi. Myöhemmin myös lisenssejä ja maksuja voidaan hallita tuolta käsin.

Homma etenee nyt niin, että olen jo lisännyt palveluun perustiedot joukkueen pelaajista ja yhdestä vanhemmasta. Seuraavaksi lähetän tälle vanhemmalle meilitse rekisteröitymistunnuksen, jonka avulla voi luoda itselleen käyttäjätunnuksen (rohkeasti vain sivulle www.jalkkis.net, opastus siellä on varsin selkeää). Käyttäjätunnuksella pääsee sitten katselemaan, miltä systeemi näyttää. Sisältöä on toistaiseksi melko vähän, koska talvikauden suunnittelu on vielä meneillään; lisään tulevat harjoitukset yms. systeemiin kohtsillään.

Perheen muita jäseniä (käytännössä varmaan toinen vanhempi/huoltaja) sekä yhteystietoja voi kukin käydä helposti lisäämässä itse (ehkä minäkin voin niitä jossain vaiheessa ajan salliessa sinne lisäillä). Myös muuttuneen sähköpostiosoitteen voi käydä milloin tahansa itse muuttamassa.

Palvelu on siis toistaiseksi koekäytössä eikä minustakaan vielä ihan loppuun asti hiottu. Tunnemme siis kuitenkin tekijät hyvin, joten parannuksien ja korjausten ehdottelu on varsinkin tässä vaiheessa helppoa. Tarkoitus on tehdä palvelusta kaupallinen, mikä tarkoittaa sitä, että meidän on joukkueena jossain vaiheessa päätettävä, haluammeko jatkaa sen käyttämistä sen jälkeen kun se alkaa maksaa; ennakkotietojen mukaan hinta tulee kyllä olemaan varsin edullinen. Keskustelua on kuulemma käyty myös laajemmasta käyttöönotosta Gnistanin puitteissa.

Ei kun kokeilemaan.

Kilpailullisuudesta lisää

Ajattelin ensin kommentoida, mutta tekstistä tuli niin pitkä että päädyin bloggaamaan.

Kommenttina kuitenkin että se toinenkaan lukija, vai olenko kolmas, ei karannut.

Kun käytössä on rajalliset resurssit, pitää erikoistua joihinkin osa-alueisiin. Meidän joukkueessamme se voisi tarkoittaa taitavuuden korostamista ja tietenkin sitä, että tarjotaan pojille mahdollisuus kuulua futisjengiin. Nämä ovat muuten Gnisunkin periaatteet eli kasvattaa yksilöitä ja tarjota mahdollisuus urheiluharrastukseen.

Tehtäväorientoituneille pojille ensin mainittu saattaa olla riittävästi. Kilpailuorientoituneet vertaavat itseään muihin ja haluavat myös voittaa. Usein samoilla pojilla nämä kaksi suuntausta esiintyvät yhdessä, joten koko paletti: taito, voitto ja yhteisöllisyys pitää ottaa huomioon.

Ohessa pari linkkiä tiivistelmiin, joissa mm. tätä aihetta on pintapuolisesti sivuttu:
http://www.palloliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/12612/file/Fairplay-tutkimuksestapowerpointesitys.ppt
http://www.palloliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/12634/file/NuVKjavastuullisuus.pdf

Muutama poiminta:
"Jokaisen ottelun voittaminen erittäin tärkeää yllättävän monelle"
"erotuomarin harhaan johtaminen yllättävän yleistä: 80% joskus"

Kirjoittajan kommentti: tutkijan yllättyminen yllätti, ei niinkään itse tulos. Pelin henki opitaan heti. Hyvässä ja pahassa.

Harri Korpilaakson tutkielman siteeraus:"Korpilaakson käyttämän tavoiteorientaatiomallin mukaan suoritusmotivaatio voidaan jakaa tehtäväorientaatioon jakilpailuorientaatioon. Sisäisesti motivoitunut nuori on tehtäväorientoitunut, eli pitkäjänteinen, haasteita ottava jatyytyväinen, jos oma suoritus on aiempaa parempi ulkoisesta lopputuloksesta huolimatta. Hän näkee virheetoppimiskokemuksina.Kilpailuorientoituneella nuorella puolestaan kyvykkyyden kokeminen määräytyy peilaamalla itseä muihin, eli hänkeskittyy lähinnä kilpailulliseen lopputulokseen. Jos hänellä on alhainen koettu pätevyys, hän saattaa valita itselleenliian helppoja tai liian vaikeita tehtäviä onnistuakseen varmasti tai löytääkseen varman selityksen epäonnistumiselleen.”Nämä orientaatiot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne voivat esiintyä nuorella yhtä aikaa tilanteesta riippuen”.Tehtäväsuuntautunut motivaatioilmasto vaikuttaa myönteisesti moniin motivaation kannalta merkittäviin seikkoihin,kuten viihtyvyyteen, toimintaan sitoutumiseen jne., kun puhdas kilpailuorientoituneisuus laskee näitä. Molempienyhdistelmä toisaalta on OK."

Näiden asioiden huomioonottaminen valmennuksessa on sitten toinen asia, missä on kyllä valtavasti parantamista, kun sitä NuVK:ia ei ole tullut käytyä ;-)

Esko

Niitä näitä kilpailemisesta

Meidän perheessä on aikuisten kesken keskusteltu kilpailemisesta. Minulle (eri ikäisten juniorien futistouhuja jonkin verran seuranneena) tuli jossain vaiheessa mieleen, että yksilön arjen tasolla kilpailu esimerkiksi globaalissa kulutuselektroniikkabisneksessä ei ole lähellekään niin kovaa kuin vähän toisella kymmenellä olevien jalkapalloilijoiden harrastuksen piirissä.

Tämä saattaa vaatia vähän selittämistä.

Ajatelkaa tilannetta, jossa onnistuminen toimistolla mitattaisiin numeroilla kommenttien kera pari kertaa viikossa: "Maanantaina voitettiin ruotsalaiset tiukassa väännössä 2-1, mutta torstaina tuli Kalifornian pojilta turpaan rumasti 6-0. Ensi viikoksi täytyy keksiä jotain ihan uutta! Pulkkinen, olit tänään ihan pimennossa ja sähköpostien viimeistelyssä on tosi paljon toivomista. Ei tänne kannata tulla jos ei ota hommaa tosissaan. Kokoonpano aamun palaveriin on tällä kertaa..." Ja työporukka olisi jaettu tasoryhmiin, jotta "pitemmälle ehtineet" saisivat omassa kerroksessaan rauhassa keskittyä vähän haasteellisempiin hommiin.

Totta kai kilpailu bisneksessä on kovaa ja sitä mitataan numeroilla eikä näitä asioita voi muutenkaan suoraan verrata, mutta pointtini on se, että edes nykyajan periaatteessa hyperkilpaillussa työelämässä suurinta osaa meistä ei päivittäin aseteta alttiiksi absoluuttiselle mittaukselle. Yksi huono iltapäivä ei johda penkkikomennukseen eikä henkilöstön "tasoeroista" ole tapana keskustella kovin avoimesti.

Tällaista nyt siis kuitenkin kokevat vapaa-ajan harrastuksenaan jalkapalloilevat varhaisteinit, erityisesti ns. tasokkaampiin joukkueisiin hakeutuvat kunnianhimoisimmat. Lisäksi menestyvimmissä joukkueissa karsinta on käytännössä jatkuvaa, joten voi käydä niin, että 11-vuotiaana ikäluokkansa lahjakkaimpien joukkoon valikoitunut, kaiken intonsa ja vapaa-aikansa treenaamiseen suuntaava futari todetaankin 14-vuotiaana porukkaan enää kelpaamaamattomaksi. Tällainen johtanee helposti motivaation kadottamiseen ja kenties lopettamiseen (pahimmassa tapauksessa kaveri alkaa vielä harrastaa pesäpalloa).

Huomattakoon, että en missään mielessä vastusta kilpailua taloudessa tai urheilussa, päinvastoin. Olen kuitenkin alkanut ajatella, että kun käytössä on vain Suomen (tai Oulunkylä-Pakilan) resurssit eikä luonnollinen monimuotoisuus muutenkaan ole yhteisöjemme suurin vahvuus, kilpailun ja karsinnan mekanismit saattavat ylikorostettuina johtaa juuri siihen tasapäistämiseen jota välttämään ne on luotu.

Tästä on nykyään puhetta työelämässä. Kovassa kilpailussa menestyminen edellyttää luovuutta, tämä puolestaan monimuotoisuutta, persoonallisuutta ja yksilöllisten vahvuuksien löytämistä jotka systemaattinen, lyhyen tähtäimen tuloksiin perustuva karsinta taas helposti hukkaa. Tämä ei aiheuta ongelmaa suurissa yhteiskunnissa joissa lahjakkuuksia riittää joka ovelle jonoksi asti. Mutta arvelen että suomifutiksella voisi tässä asiassa olla oppimista: kansainvälisen tason hyökkääjät ja luovat taiturit tulevat lasketuksi yhden käden sormilla (ja monen tausta on ulkomailla).

Ruohonjuuritason haasteena olisi siis luoda futisjunnuille ympäristö, jossa tavoitteelliseen toimintaan yhdistyisi mahdollisuuksia oman tien kulkemiseen ja hitaaseen kypsymiseen. Tähän en äkkiseltään keksi muuta vastausta kuin sen, että valmentajilla pitäisi jollain keinolla olla aikaa ymmärtää nuoria pelaajia yksilöinä: mikä on itse kunkin lahjakkuuden laji, missä tahdissa fyysinen ja henkinen kasvu tapahtuu, mikä on motivaatio ja tavoitteellisuuden taso?

Täytyy toivoa, että tämäntyyppinen jaarittelu ei karkota säännöllisiä lukijoitani (kumpaakaan)! Jatkossa lisää viimeisistä piirisarjapeleistä, syksyn suunnitelmista ja valmennuskuvioista.

Työkiireitä ja kovia vastuksia

Otsikon syillä on ollut vaikutusta viimeaikaiseen kirjoittelutahtiin. Edellisellä niin, että futisaikaa on jäänyt vain treenenihin ja Englannin matseihin, jälkimmäisellä sikäli, että piirisarjassa Englanti on alkukierrosten voitonhuuman jälkeen kärsinyt pari tappiota vahvoille joukkueille. Tämä on ymmärrettävästi madaltanut blogaajan sykettä, mikä ei välttämättä ole paha asia.

Kauden ensimmäinen sarjatappio tuli vähän harmittavasti PoHUa vastaan harmaana iltana Lassilassa. Edellisen päivän NJS-turnaus painoi selvästi poikien jaloissa, ja vaikka peliä hallittiin, viimeistely muutamista todella hyvistä maalipaikoista ei tällä kertaa onnistunut. Kuten näissä usein käy, homma päättyi vielä tappioon vastustajan saatua vaarattomasta tilanteesta pienen lipsahduksen (näitä sattuu kaikille!) seurauksena rankkarin. Sateisen päivän kruunasi vielä Tonin verinen loukkaantuminen nenään (ei onneksi pahempia seurauksia).

PK-35 Real oli sitten seuraavassa pelissä kyllä selvästi meitä edellä (1-5). Tämä Hesacupissakin mukavasti menestyneen Realin osa pärjäisi minusta tämän suorituksen perusteella ykköslohkossakin (ihmettelen, jos eivät sinne siirry).

PK-matsissa (ja viime viikonlopun Geparditurnauksessa, siitä lisää myöhemmin) kypsyttelin ajatusta tällaisten pelien hyödyllisyydestä. Oman joukkueen eteenpäinmenon kannalta taitaa olla melko välttämätöntä pelata säännöllisesti myös selvästi kovempia joukkueita vastaan. Näissä matseissa nimittäin hahmottuu sekä pelaajille että valmentajille konkreettisesti se, missä meillä on eniten opittavaa. Voittaminen on kivaa, mutta pitkään jatkuessaan jotenkin steriiliä.

Voittojen ja tappioiden vuorottelu konkretisoi hienosti myös tämän kaiken suhteellisuuden. Kaikille (ainakin meille suomalaisille) löytyy aina jostain jyrä alle jäätäväksi. Erona on vain se, että kun me haemme kunnolla neniin Pukinmäestä, HJK joutuu sitä varten käymään vaikkapa Ruotsissa tai Keski-Euroopassa.

Viime viikonlopun Geparditurnauksen loppupalaverissa Jone kertoi osalle pojista tämän olleen toistaiseksi viimeinen hänen meidän kanssamme läpi viemä turnaus. Siltä varalta, että tämä herättää kotona kysymyksiä: talven vastuuvalmentajatilanne ja siihen liittyvät, Sipi Ulvaksen vetämät neuvottelut ovat siis edelleen auki. Nyt näyttää siltä, että Jone ei ainakaan tässä roolissa joukkuetta vetäisi. Käsittääkseni muitakin kandidaatteja tehtävään on. Tähän asiaan palaamme heti kun tilanne selkenee.

Joukkueen nettihanke etenee niin, että otamme lähiaikoina kokeilukäyttöön Gnistanin piirissä kehitetyn jalkkis.net-palvelun. Tästäkin tarkemmin lisää lähiaikoina. Kannattaa pysyä kanavalla. (Ja kommentoikaa nyt ihmeessä. Vai täytyykö järjestää kunnon provokaatio?)

Pallokärkiturnaus

Rajamäellä viikonloppuna pelatun Pallokärkiturnauksen erityinen hienous oli siinä, että paikalla yhteensä yli 30 G96:laista, lähes koko ikäluokka. Turnaus oli tasoltaan todella tasainen, eivätkä joukkueidemme sijoitukset (15. ja 18.) tee oikeutta pelien tasaisuudelle. Gnistan teki ajoittain tiukkaa vastarintaa turnauksen kakkoselle KP-75:lle (lopputulos 2-4) ja United pelasi alkulohkon parhaassa pelissään tasan (2-2) koko kisan voittajaa Honka ManU:a vastaan.

Kaiken kaikkiaan pitkä, kostea nurmi ja 9 vs. 9 -peleihin suhteellisen pienet kentät näyttivät kuitenkin vievän parhaan terän pelureistamme ja monissa peleissä maalinteko oli todella vaikeaa. Gnistan mm. voitti sunnuntaina kaksi peliä yhteensä yhdellä pelitilannemaalilla.


Ainakin Gnistanin peleissä (joita tällä kertaa seurasin läheltä) jotkut pojat olivat näkyvästi harmissaan pelipaikkojen ja/tai peliajan jakautumisesta. Tämä on tietysti tosi ikävää, mutta sitä näyttää olevan vaikea aina välttää. Valmentaja homma on tältä osin hankala kun päätöksiin vaikuttaa koko ajan monta tekijää. Ensinnäkin olisi hyvä (kuten palloliitto ja seurakin haluavat) tarjota kaikille pelaajille tasaisesti peliaikaa ja mahdollisuutta kokeilla kaikkia pelipaikkoja. Toisaalta, jalkapallossa, kuten muussakin urheilussa, tuloksilla ON merkitystä. Ei niin, että kukaan puolen vuoden päästä pahemmin muistelisi yksittäisen G96-pelin tulosta, vaan siksi, että jos pelin kuluessa voittamista ei pidetä tavoitteena, itse toiminta menettää merkityksensä. Olemme monesti ainakin Eskon kanssa ajatelleet (ja käytännössä kokeneet), että joukkueen yhdessä, erilaisissa rooleissa toimien saavuttama niukka voitto tuottaa kaikille positiivisemman kokemuksen kuin tiukan tasa-arvoisella pelisuunnitelmalla saatu 0-5 tappio. Ja uskokaa pois, nämä ovat ne usein todelliset vaihtoehdot.

Itse ajattelen jotenkin niin, että peli on sujunut hyvin, kun mahdollisimman moni pelaaja on saanut tilaisuuden loistaa suhteellisesti; siis ylittää oman aikaisemman tasonsa, onnistua joissakin monista kentällä tarjolla olevista rooleista ja kehittää omaa kuvaansa itsestään pelaajana positiiviseen suuntaan. Menestyksen tunne liittyy usein joukkueen onnistumiseen, siihen että pelin jälkeen saa huutaa ja juosta ympyrää ja juhlia yhteistä voittoa jota itse oli rakentamassa, harvemmin siihen että on itse päässyt hienosti esille joukkueen kuitenkin hävitessä.

Jalkapallo on siitä hieno laji, että onnistua voi monilla tavoilla ja hyvin erilaisin ominaisuuksin varustettuna. Junnupelaaja voi löytää itsestään sähäkän ja röyhkeän maalintekijän, tuulennopean laitalinkin joka vauhdillaan ja kestävyydellään rakentaa ylivoimahyökkäyksiä, luovan ja taitavan ja palloa hyvin hallitsevan keskikenttäpelaajan, älykkään ja rauhallisen, pelin aivoina toimivan topparin tai luunkovan ja urheilullisen laitapuolustajan. Ja pyrkiä kehittymään yhä paremmaksi jossain näistä rooleista. Itsetuntemuksesta, omien rajojen ja suhteellisten vahvuuksien hahmottamisesta on tässä paljon apua.

Jalkapallo on suositumpaa kuin koskaan, ja kentällä toiset ovat väistämättä nopeampia, vahvempia tai taitavampia kuin toiset. Mutta meitä valmentajia ilahduttavat eniten pelaajat, joilla on halua ja intoa laittaa kentällä itsensä peliin ja urheilla omien kykyjensä ylärajoilla ja iloita suhteellisista onnistumisista. Sellaisille pelaajille on aina peliaikaa tarjolla.

Joukkuepeliä

Jalkapallo ei ole kovin kiinnostavaa silloin kun kenttää hallitsee painovoimalaki (tai totta puhuen... on se, aina, mutta lue eteenpäin niin näet mitä yritän sanoa). Siis silloin kun voitto on etukäteen jaettu lahjakkaimmat yksilöt laajemmasta joukosta valitsemaan pääseelle, rikkaammalle, edustusryhmällään ylemmässä sarjassa pelaavalle joukkueelle. Junnufutiksessa tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa HJK96-Gnistan96 olisi useimmiten kaikkien kannalta tylsä peli.

Tämä painovoimalaki synnyttää juniorisarjoihin löyhän hierarkian, jossa aurinkoa (joka täällä Helsingissä on omastakin mielestään HJK) kiertää eri etäisyyksillä suuri määrä joukkueita, lähimpinä liiga- ja ykkösdivariseurojen laajalla säteellä lahjakkuuksia haravoivat ikäluokat, sitten puolitosissaan kilpailuun suhtautuvat kaupunginosien kasvattajaseurat ja uloimpina pienet, puhtaasti harrastuspohjalta toimivat porukat.

Tämän kesän pelien perusteella on alkanut näyttää, että oma joukkueemme on pikku hiljaa (tulosmielessä) tehnyt selkeän pesäeron viimeksi mainittuun ryhmään, ottanut näkyvän roolin keskimmäisessä ja pystyy parhaimmillaan hätyyttelemään suuria junioriseuroja. Tähän gravitasin kasvuun ovat minusta johtaneet systemaattinen talviharjoittelu, runsas pelaaminen ja entisestään laajentunut pelaajarinkimme.

Mutta todella mielenkiintoiseksi peli käy (ja tässä on minusta iso osa futiksen ja muidenkin joukkuelajien viehätyksestä), kun painovoima lakkaa hetkeksi vaikuttamasta. Silloin joukkue on ainakin hetkelliseti enemmän kun yksilöjensä taitojen summa; yhteishenki ja yhteispeli tuottavat lisäarvoa joka muuttaa "reaalimaailman" voimasuhteita ja saa aikaan kollektiivisen huippusuorituksen johon tunnetasolla liittyy euforian kokemus (yritysjohtaja J.T. Bergqvist on kutsunut tämäntyyppisen ilmiön seurauksia yritysympäristössä supertuottavuudeksi).

Jotain tämäntyyppistä olin näkevinäni viime viikon piirisarjapeleissä. PPV:n ykkösjoukkue on ollut Gnistan Englannille aikaisemmin vaikea pala, mutta nyt sen ohi juostiin joka suunnasta. Maaleja tehtiin kaikilla tavoilla, Veikon ja Chomin hienoista yläkulmalaukauksista yhdistelmään jossa Miksu tiputti pallon vauhtiin Ilmarille, jonka nopea ja taitava nousu päätyyn päättyi nappisyöttöön josta Akseli suoraan vauhdista viimeisteli. Se että lopputulos oli meille vain 8-2 selittyy vauhdin pienellä laskulla loppua kohden ja vastustajan viime hetken lohtumaalilla.

Tiistaina puhelimeni soi tutusti aika pian Ranskan matsin jälkeen, ja Jone aloitti kertomuksensa kehumalla laajasti vastustaja HJK Munkan ammattimaista valmennusta ja kovaa tasoa. Arvailin jo mitä on tulossa, mutta yllätyin silti kun vastaus tuloskyselyyni oli: "pantiin niitä päihin 9-1". Tässäkin pelissä Gnisulaisten nopea joukkuepeli oli kuulemma vastustajalle liikaa. Mustafan röyhkeä pallonriisto topparin jalasta ja viimeistely on käyty jälkipeleissä läpi monta kertaa.

Saksankin peli oli tällä viikolla mukavaa katseltavaa. Valmennusjohdolle tuotti ajoittain ongelmia vasemman puolustajan tontti (sama probleemi kuin maajoukkueella), jota kävivät vuoroillaan kokeilemassa ainakin Tommi, JJ, Alec ja Antti, mutta kaiken kaikkiaan peli pysyi melko hyvin kasassa ja vastuu jakaantui tasaisesti. Maalien makuun pääsivät Saksan pörssin kärkinimi Alec, Kimmo, Juuso (hyvä liike maalille ja hallittu viimeistely) sekä Nikolai, jonka shefkikuqimainen presenssi vastustajan maalialueella viimeisellä minuutilla lopulta ratkaisi trillerin Gnistan96:n eduksi 5-4.

Lopuillaan oleva viikonloppu kului isolta osin lähes koko 96-pelaajaringin kanssa NJS-turnauksessa Rajamäellä. Siitä ja peluuttamisasioista lisää seuraavaksi...

Viime viikosta ja vähän NJS-turnauksesta

Toisen kierroksen piirisarjapelit menivät sen verran päällekkäin, että onnistuin näkemään vain Englannin matsin. Ranskan pelistä kuulin vain tuloksen (4-1- voitto PPV:stä), Saksasta vähän enemmän.

Jonen sairastellessa ihan kunnolla (toivottavasti olo on jo parempi) Saksan matsia vetämään hälytettiin lyhyellä varoitusajalla Henrin isä Jussi tuosta meidän naapurista. Pelillistä edistystä on keväällä samalta vastustajalta saatuun selkäsaunaan nähden tapahtunut, lopputulos 2-7 ei kuulemma ihan vastannut tapahtumia kentällä. Useampi hyvä oma maalipaikka hukkaantui pieneen suoraviivaisuuden puutteeseen maalin edustalla, ja muutama takaisku tuli nipussa keskittymisen vähän herpaannuttua. Mutta kaiken kaikkiaan ottelun jälkeistä fiilistä kuvattiin varsin positiiviseksi.

Englanti otti toisen peräkkäisen voittonsa, taas nollapelillä mutta niukasti. Peliä edeltävistä hiekkakenttätreeneistä oli minun nähdäkseni hyötyä: pomppupalloihin osattiin mennä suoraviivaisemmin, ja vaikka vastustaja MPS vielä vähän näyttikin hallitsevan kaksinkamppailuja, ero tässä suhteessa ei ollut suuri.

Pelin hallinta vaihteli niin että alku oli meiltä vahva, mutta ensimmäisen jakson lopulla palloa ei meinattu saada omalle joukkueelle millään. Vastustaja rakenteli maata pitkin pelaten hienon näköisiä hyökkäyksiä ja katkoi Gnistanin avaukset. Toisella jaksolla valmennustiimimme taktinen nero Aki sitten teki pieniä muutoksia pelipaikkohin ja pelin loppuosa oli selvästi meidän. Lopulta oli pieni ihme, että ainoaksi maaliksemme jäi 1-0, jonka Eeli hienosti laukoi melkein puolesta kentästä yli reilusti ulkona pelanneen maalivahdin. Tällä kertaa epäonnistuneita yrityksiä olivat mm. Veikon ylärimaa nuollut sijoitus, Ilmarin pari avopaikkaa laitaläpiajojen päätteeksi, Miksun juoksu keskeltä yksin läpi ja lämäri suoraan päin maalivahtia, Joonaksen kantapäällä maaliviivaa pitkin ohi siirtämä vapari jne.

Koulujen alettua treenausktiivisuus näyttää ilahduttavia paranemisen merkkejä. Viime viikon arkitreeneissä paikalla oli yhteensä 28 ja 26 poikaa, yli 70% kummallakin kerralla. Muutaman pelaajan täytyy jatkossa lukea kelloa vielä vähän tarkemmin, mutta hyvä tästä tulee.

Lähetin kaikille eilen kyselyn halukkuudesta osallistua NJS:n ensi viikonlopun näppärästi nimettyyn Pallokärkiturnaukseen. Turnaukseen osallistutaan kahdella Jonen laatimalla joukkueella, ja kyselyn tarkoitus on vähentää viime hetken muutostarpeita selvittämällä etukäteen, ketkä ovat käytettävissä. Vastailkaa mahdollisimman pian!

Ensimmäiset piirisarjapelit

Sää suosi syksyn ensimmäisten sarjapelien katsojia, mutta ei varsinaisesti pelaajia. Kaikki kolme vahvasti vajailla miehistöillä pelattua matsia olivat pojille taatusti kuumia ja raskaita, mutta suurempaa valitusta tästä ei ainakaan kentän laidalle kantautunut. Päinvastoin, ilmeet olivat pääsääntöisesti iloisia ja futiksesta näköjään nautittiin.

Ensimmäistä, Ranskan peliä en ehtinyt katsomaan, mutta tuloksesta (1-4) päätellen PoHU jaksoi hellettä tällä kertaa paremmin. Heti perään pelattu Saksan peli oli tasainen ja jännittävä vääntö. Vastustaja PPV Blue ei ollut mitenkään huono, vaan pelasi hyvin jalkapallon näköistä peliä. Ottelun alkuosa oli selvän näköisesti Gnisun hallussa, mutta ihan selkeitä maalipaikkoja ei oikein pystytty luomaan. Tilanne meni jännäksi kun omaan päähän syntyi kaksi takaiskumaalia pienten puolustussekaannusten jälkeen.

Toisella jaksolla oman hyökkäyspelin terävyyttä saatiin pienillä pelipaikkamuutoiksilla lisättyä ja tuloksiakin syntyi. Gnisu tasoitti pelin kahdella nopealla maalilla ja meni pian johtoonkin. PPV tuli vielä tasoihin hyväpotkuisen vastustajan kaukovedon yllätettyä Tonin, mutta onneksi meillä riitti keskittymiskykyä ja yritystä vielä voittomaaliin. Ansaittu ja iloinen 4-3 kotivoitto avausottelusta siis.

Joukkueessa pelasivat : Alec, Antti R., Henri, Kalle, Nikolai, Tommi, Toni, Akseli ja Mikael (eirityiskiitos kentän laidalta poisjääntejä paikkaamaan löytyneelle Tommille). Maalit tällä kertaa viimeistelivät: Alec, Antti R., Kalle ja Mikael.

Englanti aloitti sarjansa tiistaina Tapulissa Atlantiksen vieraana. Joukkueen kokoaminen oli taas todella takkuista ja alkuverryttelyn alkaessa paikalla oli seitsemän peluria (onneksi Veikko ja Akselikin sitten kyllä löysivät paikalle ennen pelin alkua). Lisäksi paikalle ei Miksun ja minun melkoisista rekrytointiponnisteluista (soitin mm. ysiseiskojen valmentajalle) saatu yhtään varsinaista maalivahtia. Esimerkillistä joukkuenhenkeä maalille uhrautuessaan osoittivat pelissä sitten Chom ja Mikael.

Atlantis on minusta aina ollut jotenkin mukava vastustaja (enkä sano tätä pelkästään viimeaikaisten meille voitollisten tulosten takia). Joukkueessa tuntuu olevan jotenkin mukava, rauhallinen ja määrätietoinen tekemisen henki. Ylivoimaisia yksilöitä ei juuri näy mutta joukkue tuntuu pyrkivän pelaamaan suunnitelmallisesti ja järkevästi.

Tiistainkin peli oli jännittävää ja miellyttävää katseltavaa, tulos pysyi tasaisena eikä kumpikaan tehnyt kovin räikeitä virheitä. Taitaa olla osittain hiekkakenttään tottumattomuuden vaikutusta, että kaksinkamppailuissa me olimme tällä kertaa jotenkin altavastaajina (samaa näkyi minusta muissakin viikon peleissä). Pallon ottaessa korkeita pomppuja Gnisulaiset jäivät usein ikäänkuin viereen katselemaan että mitähän seuraavaksi tapahtuu, kun vastustaja jo ehti iskeä.

Kokonaisuudessaan pelin hallinta oli kyllä (sinikeltaisin lasein) meillä, ja varsinkin maalipaikkoja selvästi enemmän. Mikaelin 1-0 johtomaali aika alkuvaiheessa oli tyypillinen sijoitus boxin sisältä, ja Joonaksen ratkaiseva 2-0 yhtä tyypillinen painava veto takayläkulmaan paristakymmenestä metristä, sivurajan luota. Tulos ja peli ilahduttivat selvästi poikia ja paikalla olleita vanhempia.

Joukkueessa pelasivat tällä kertaa: Akseli, Artturi, Chom, Eeli, Emil, Heikki, Joonas, Mikael ja Veikko.

Peleistä ja peluuttamisesta

Huomenna ne taas alkavat, sarjapelit. Kesän ajoittain rankoista turnauskokemuksista tuskin toipuneenakin huomaan taas jostain syystä odottelevani arki-iltojen 2x25-minuuttisia. Mietin, mistä tällainen futishulluus (hulluudeksihan se on pikku hiljaa pakko tunnustaa) johtuu ja onko se jotenkin vaarallista.

Jalkapallo on tietysti lajina hieno ja lapsillemme hyvä harrastus. Se ei vaadi suuria rahallisia panoksia ja on niin universaali laji että sen perusteiden taitaminen takaa välittömän kuulumisen monenlaisiin porukoihin missä päin maailmaa tahansa. Mutta tämä on oman innon rationalisointia. Luulen, että kentälle viikko toisensa jälkeen minua vetää peleihin liittyvä yhteisöllisyyden tunne: tavoitteellinen ja jännitystä tuova puuhaaminen poikien ja muiden joukkueen aikuisten kanssa sekä aktiivisten vanhempien laajentama sosiaalinen piiri.

Junnufutiksen sisäinen tavoittellisuus ja merkityksellisyys ei lakkaa ihmetyttämästä: jokaikinen peli ja sen tulos on iso juttu jonka eteen tehdään töitä innolla ja tosissaan, huolimatta siitä, pelataanko Itämericupin mitaliotteluissa vai piirisarjan neloslohkossa vai Geparditurnauksen sijoista 17.-24. Jotain tästä haluaisin siirtää muihinkin, tavallisesti voimakkaammin hyödyn ja laskelmoinnin ohjaamiin arkitoimiini.

Loppukesän piirisarjapeleissä pyritään jonkin verran irrottautumaan kiinteästä joukkuejaosta (Ranska, Englanti, Saksa). Joukkue kuhunkin peliin ilmoitetaan erikseen, mahdollisuuksien mukaan ja toivottavasti hyvissä ajoin. Tällä muutoksella pyritään lisäämään joukkueen yhteinäisyyttä (välttämään sisäisten kuppikuntien muodostumista) ja tarjoamaan pojille enemmän yksilöllisiä mahdollisuuksia kokeilla pelaamista erilaisissa kokoonpanoissa. Näissä nimeämisissä on tarkoitus myös huomioida harjoitusaktiivisuus (toki niin, että kauden mittaan pyritään edelleen kaikille tasaiseen kokonaispeliaikaan).

Huomenna maanantaina siis aletaan nähdä, miten tällainen systeemi toimii. Kommentoikaa!

Treeneistä ja täsmällisyydestä

Vaikka koulujen kesälomat vielä jatkuvat, junnufutisjoukkuiden lyhyet kesätauot alkavat loppua ja meilläkin oli Eskon laatiman ohjelman mukaiset arkiset treenit eilen. Kuten jo oli puhetta, yritämme Holopaisen Jonen johdolla tuoda toimintaan vielä ripauksen suunnitelmallisuutta ja näin vahvistaa entisestäänkin vahvaa joukkuehenkeämme ja innostustamme futikseen. Suunnitelmallisuus tulee varmasti näkymään treenien sisällössä ja pelien tuloksissa, mutta huomiotta ei sovi jättää myöskään pieniä yhteiseen tekemiseen liittyviä käytännön asioita. "Le bon dieu est dans le detail".

Tässä hengessä esittäisin, että tästä viikosta lähtien alamme ymmärtää Eskon laatiman ja jakaman treeniohjelman (implisiittisenä) sopimuksena pelaajien ja valmentajien välillä. Toisin sanoen: kun treeniohjelma jaetaan, syntyy valmentajien ja pelaajien välinen sopimus olla paikalla siinä esitetyissä tapahtumissa, ja sopimuksesta poikkeamisista on kohteliasta kertoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että treeneihin liittyvistä esteistä tulisi jokaisen ilmoittaa hyvissä ajoin etukäteen, puolin ja toisin.

Esteitä voi tietysti tulla lyhyelläkin varoitusajalla, eikä tämänikäisiä ole muutenkaan tarkoitus harrastuksella painostaa tai syyllistää, mutta silloin kun treeneistä poisjäänti on hyvin etukäteen tiedossa, ilmoitus (sähköpostitse, puhelimitse, tekstiviestillä) Eskolle, Jonelle tai minulle on paikallaan. Tämä on tärkeää siksi, että nyt kun treenaamista pyritään suunnittelemaan entistäkin pitkäjänteisemmin niin, että uudet harjoiteltavat asiat perustuvat kumuloituvalle aiemmin opitulle, yksittäisten treenien vetäminen on erittäin vaikeaa jos paikallaolijoista on selvyys vasta treenien alkaessa (tai joskus sen jälkeen).

Tuosta tulee mieleen sitten myös toinen asia: (meidän kaikkien) olisi hienoa opetella olemaan täsmällisiä myös aikataulujen suhteen. Harjoitusten alkaessa kentällä on syytä olla täydessä valmiudessa viimeistään viisi minuuttia ennen kenttävuoron alkua, mielellään vieläkin aikaisemmin. Tämä siksi, että nyt kun aika moni vielä tulee pari (pahimmillaan kymmenen) minuuttia myöhässä ja alkaa sitten vaihtaa kenkiä ja kuulumisia kavereiden kanssa (ja sitten on vielä paljon paljon kysyttävää valmentajalta ensi viikon pelistä ja viime viikonlopun turnauksesta ja...) varsinainen harjoittelu alkaa usein kymmenisen minuuttia myöhässä. Tämä ei ole mielekästä maksetun ja rajallisen kenttäajan käyttöä. Treenaamiseen sinänsä kuuluvaan sosiaaliseen toimintaan voi mainiosti käyttää aikaa ennen kenttävuoroa ja sen jälkeen.

Ajattelin kirjoittaa tähän vielä peluuttamisasioista, mutta nyt on etusormi taas ollut niin pitkään pystyssä että täytyy levätä välillä. Tulevista peleistä ja joukkueiden nimeämisestä siis lisää pian...

Itämericup

Ääni on taas mennyttä pariksi päiväksi, mutta pojilla oli tuomisina mitalit (nelossija, josta vielä palkittiin) tämän kesän Itämericupista Hangossa. Parin viimeisen pelin (välierä ja pronssiottelu) yhden maalin tappioiden takia kotiin ei ajeltu ihan yhtä hilpeissä tunnelmissa kuin vuosi sitten, mutta eiköhän tämä pikkuhiljaa (muutamassa kuukaudessa) ala tuntua voitolta paluumatkan mököttäneestä isävalmentajastakin.

Pelejä oli kolmena päivänä yhteensä kahdeksan, joten vaihtelevista peliajoista huolimatta kaikki pelaajat saivat juosta ja valmentajat huutaa riittävästi. Kentällä raatoi eniten maalivahti-Manun lisäksi Jonde, joka taisi pelata suurimman osan jokaisesta pelistä, useimmiten lähes koko ajan. Rankasta otteluohjelmasta huolimatta energiaa riitti oleellisempiinkin hommiin kuten matopainiin majoituskoululla.

Toinen ehdoton majapaikkasuosikki on korttipeli lauantaikarkit panoksena. Vierestä katsovaa aikuista ei väistämättä jonkin verran hiekkaisella lattialla pyörinyt karkki- ja sipsiläjä kovin paljon houkuttele, mutta pojilla näytti olevan kivaa.

Säät eivät tällä kertaa varsinaisesti suosineet, mutta Hangon hienoille rannoille päästiin sen verran että aloituskokoonpano ehdittiin käydä hautaamassa hiekkaan.

Kentän puolella haettiin peleihin Jonen johdolla iloista ilmettä ja pientä irvistystä (mur). Varsinkin katsomoa ilahdutti myös ajoittain virkistävän satunnainen tuomarointilinja. Vaparien, kulmien ja peliajan (välierässä tuomarilla ei ollut tietoa pelin pituudesta) lisäksi hukassa näytti ajoittain olevan myös vastustaja.

Pelit sujuivat siis kokonaisuutena hyvin. Ensimmäisessä matsissa kaatui etukäteen kunnioitettu FC Atlantis tylysti 5-0, ja sen jälkeen lohkovaiheen ainoa kauneusvirhe oli tappio FC Honka Jedeille pelissä, jonka tasaisuudelle tulos 0-4 ei tee oikeutta. Maaliero lohkovaiheen jälkeen oli 22-5.

Lauantai-iltana, ennen aamun puolivälierää vastustajan Lempäälän kisan Jonea tunnistamaton valmentaja kävi kehumassa onneaan kun vastaan tulee kovan Hongan sijasta heikohko Gnistan. Tyytyväisyys hälveni aamulla aika pian.

Iltapäivällä gnisupoikien jalat ja suhteellisen lyhyet (vaikkakin kunnolliset) yöunet sitten jo painoivat sen verran että kaksi viimeistä peliä sijoista 1.-4. päättyi nuikkoihin tappioihin. Koko kisan voittanut SalPa itäsaksalaistyylisine valmentajineen oli kyllä, myönnetään, kovempi, mutta pronssiottelu TuPSia vastaa oli trilleri, jossa tasoitusmaalia ei lopulta erinomaisistakaan paikoista saatu aikaiseksi koko joukkueen valtaisasta stempistä huolimatta.

Kotimatkalle ei siis tällä kertaa lähdetty voitonhuumassa, mutta tyylikkäissä T-paidoissa ja mitalit kaulassa. Ensi vuonna uusiksi?

Gnistan P96, syksy 2007

Pidimme perjantai-iltana Hangossa kesken Itämericupkiireiden joukkueen johdon suunnittelupalaverin jonka tarkoituksena oli linjata syksyn toimintaa ja mietiskellä tavoitteitamme vähän pitemmälläkin tähtäimellä. Paikalla olivat Aki, Esko, Jone, Antti, Sami, Esko ja Otto.

Kuten jo kevään vanhempainillassa keskusteltiin, poikien into pelata futista ja kehittyä alkaa edellyttää meiltä lisäsatsauksia valmennukseen. Eskon johdolla on päästy hienosti aika pitkälle, ja parhaillaan olemme Jone Holopaisen avustuksella hankkimassa ensimmäisiä kokemuksia siitä, mitä vieläkin systemaattisempi ja ammattimainen valmennus voisi tuoda mukanaan.

Jone (joka varmaan käy tilaisuuden tullen esittäytymässä myös joukkueen vanhemmille) on erittäin kokenut ja oppinut futisvalmentaja, joka nyt sovitusti auttaa joukkuetta kuluvan pelikauden loppuun. Se, miten syksystä eteenpäin jatketaan, riippuu sitten joukkueen, seuran ja Jonen itsensä suunnitelmista.

Perjantaina siis aloitettiin joukkueen johdon sisäinen keskustelu tavoitteista ja toimintatavoista. Kaikki paikallaolleet olivat valmiita allekirjoittamaan seurankin taholta viestitetyt päämäärät:

1. tarjota mahdollisuus futisharrastukseen ja lajin parissa kehittymiseen mahdollisimman monelle alueen nuorelle, myös niille, jotka eivät ainakaan kaikissa harrastuksen vaiheissa ole kilpaurheilullisesti suuntautuneita;
2. kehittää koko joukkuetta urheilullisesti niin, että tilaa on myös kilpailulliselle kunnianhimolle sekä koko joukkueen että sen yksilöiden tasolla.

Kuten on jo nähty, näiden yhdistäminen ei aina käy helposti. Perjantaina onnistuttiin kuitenkin (ainakin minusta) aika hyvin konkretisoimaan sitä, mitä tämä meiltä edellyttää. Ensimmäisen tavoitteen osalta päätettiin:

• Tarjota entistä laajemmalle joukolle vanhempia (jotka joka tapauksessa viettävät vähät vapaa-aikansa kentän laidalla) tilaisuuksia osallistua yhteiseen tekemiseen ilman että se heti vaatii vuosikausien sitoutumista. Esimerkiksi treenien ja pelien vetämiseen tarvitaan apua; osallistuminen on mahdollista myös satunnaisesti ja ilman kummempia esitietovaatimuksia, Jone on luvannut poikien ohessa kouluttaa myös vanhempia.
• Tiedottaa tapahtumisista entistä aktiivisemmin ja mahdollistaa laajempi keskustelu yhteisestä tekemisestä. Otto lupasi tavalla tai toisella rakentaa tämän mahdollistavat joukkueen nettisivut (joita kohti tämä blogi on ensimmäinen askel). Tavoitteena on saada näkyviin joukkueen kalenteri ja treeni+pelitilastot ja tarjota mahdollisuuksia ajatusten ja vaikka valokuvien vaihtoon.
  
• Sopia uusien pelaajien mukaan ottamisen periaatteista. Uudetkin pelurit halutaan toivottaa tervetulleiksi, mutta hallitusti, niin että toiminnan laatu ei kärsi. Käytännössä nykyisillä valmennusresursseilla joukkue on tällä hetkellä täynnä, mutta päätimme järjestää syksyn kuluessa avoimia harjoituksia, joiden kautta joukkueeseen liittyminen on valmentajien harkinnan varaisesti mahdollista.
  

Jälkimmäisen tavoitteen toteutumiseksi päätettiin, että:

• Treenejä pyritään jatkossa järjestämään pääsääntöisesti kolmesti viikossa. Kuluvan kauden aikana suunnittelusta ja vetämisestä vastaa Jone, ja paikalla on vähintään yksi apuvalmentaja (pääsääntöisesti Esko P. tai Otto; Sami ja Esko K. lupasivat myös auttaa, Aki ja Antti ovat mukana mahdollisuuksien mukaan, lähinnä pelien vetämisessä, apu vanhemmilta olisi erittäin tervetullutta). Valmennusvuoroja koordinoi Esko P.
• Peleissä ja turnauksissa pyritään pois kiinteistä joukkueista, kohti toimintamallia jossa osallistujat jokaiseen pelitapahtumaan nimetään erikseen. Tästä lisää myöhemmin, kun piirisarja alkaa.

Tämän kaiken kommentointi on siis enemmän kuin tervetullutta! Tälle foorumille voi myös halutessaan kirjata ajatuksiaan laajemminkin (kun pyytää oikeudet meilitse minulta Otolta).