Joukkuepeliä

Jalkapallo ei ole kovin kiinnostavaa silloin kun kenttää hallitsee painovoimalaki (tai totta puhuen... on se, aina, mutta lue eteenpäin niin näet mitä yritän sanoa). Siis silloin kun voitto on etukäteen jaettu lahjakkaimmat yksilöt laajemmasta joukosta valitsemaan pääseelle, rikkaammalle, edustusryhmällään ylemmässä sarjassa pelaavalle joukkueelle. Junnufutiksessa tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa HJK96-Gnistan96 olisi useimmiten kaikkien kannalta tylsä peli.

Tämä painovoimalaki synnyttää juniorisarjoihin löyhän hierarkian, jossa aurinkoa (joka täällä Helsingissä on omastakin mielestään HJK) kiertää eri etäisyyksillä suuri määrä joukkueita, lähimpinä liiga- ja ykkösdivariseurojen laajalla säteellä lahjakkuuksia haravoivat ikäluokat, sitten puolitosissaan kilpailuun suhtautuvat kaupunginosien kasvattajaseurat ja uloimpina pienet, puhtaasti harrastuspohjalta toimivat porukat.

Tämän kesän pelien perusteella on alkanut näyttää, että oma joukkueemme on pikku hiljaa (tulosmielessä) tehnyt selkeän pesäeron viimeksi mainittuun ryhmään, ottanut näkyvän roolin keskimmäisessä ja pystyy parhaimmillaan hätyyttelemään suuria junioriseuroja. Tähän gravitasin kasvuun ovat minusta johtaneet systemaattinen talviharjoittelu, runsas pelaaminen ja entisestään laajentunut pelaajarinkimme.

Mutta todella mielenkiintoiseksi peli käy (ja tässä on minusta iso osa futiksen ja muidenkin joukkuelajien viehätyksestä), kun painovoima lakkaa hetkeksi vaikuttamasta. Silloin joukkue on ainakin hetkelliseti enemmän kun yksilöjensä taitojen summa; yhteishenki ja yhteispeli tuottavat lisäarvoa joka muuttaa "reaalimaailman" voimasuhteita ja saa aikaan kollektiivisen huippusuorituksen johon tunnetasolla liittyy euforian kokemus (yritysjohtaja J.T. Bergqvist on kutsunut tämäntyyppisen ilmiön seurauksia yritysympäristössä supertuottavuudeksi).

Jotain tämäntyyppistä olin näkevinäni viime viikon piirisarjapeleissä. PPV:n ykkösjoukkue on ollut Gnistan Englannille aikaisemmin vaikea pala, mutta nyt sen ohi juostiin joka suunnasta. Maaleja tehtiin kaikilla tavoilla, Veikon ja Chomin hienoista yläkulmalaukauksista yhdistelmään jossa Miksu tiputti pallon vauhtiin Ilmarille, jonka nopea ja taitava nousu päätyyn päättyi nappisyöttöön josta Akseli suoraan vauhdista viimeisteli. Se että lopputulos oli meille vain 8-2 selittyy vauhdin pienellä laskulla loppua kohden ja vastustajan viime hetken lohtumaalilla.

Tiistaina puhelimeni soi tutusti aika pian Ranskan matsin jälkeen, ja Jone aloitti kertomuksensa kehumalla laajasti vastustaja HJK Munkan ammattimaista valmennusta ja kovaa tasoa. Arvailin jo mitä on tulossa, mutta yllätyin silti kun vastaus tuloskyselyyni oli: "pantiin niitä päihin 9-1". Tässäkin pelissä Gnisulaisten nopea joukkuepeli oli kuulemma vastustajalle liikaa. Mustafan röyhkeä pallonriisto topparin jalasta ja viimeistely on käyty jälkipeleissä läpi monta kertaa.

Saksankin peli oli tällä viikolla mukavaa katseltavaa. Valmennusjohdolle tuotti ajoittain ongelmia vasemman puolustajan tontti (sama probleemi kuin maajoukkueella), jota kävivät vuoroillaan kokeilemassa ainakin Tommi, JJ, Alec ja Antti, mutta kaiken kaikkiaan peli pysyi melko hyvin kasassa ja vastuu jakaantui tasaisesti. Maalien makuun pääsivät Saksan pörssin kärkinimi Alec, Kimmo, Juuso (hyvä liike maalille ja hallittu viimeistely) sekä Nikolai, jonka shefkikuqimainen presenssi vastustajan maalialueella viimeisellä minuutilla lopulta ratkaisi trillerin Gnistan96:n eduksi 5-4.

Lopuillaan oleva viikonloppu kului isolta osin lähes koko 96-pelaajaringin kanssa NJS-turnauksessa Rajamäellä. Siitä ja peluuttamisasioista lisää seuraavaksi...