Ei aprillipäivä

"IF Gnistan were founded in 1924 and boast one of the best youth development programmes currently operating in Finland. The club's Head of Youth Development, Sipi Ulvas, is heavily committed to introducing talented young individuals into the Finnish game and is hopeful that Sheffield Wednesday will in turn reap the benefits."

Sheffield website

"... mä oon hyvä!"

Tätä me kaikki tarvittiin.

Pelikausi ohi

Joukkueista parhaiten lohkossaan sijoittui Keltaiset. Syyskaudelle sattui paljon hyviä tasaisia matseja, kokoonpanot olivat näkemissäni peleissä aika onnistuneita ja moni runkopelaaja kohotti tasoaan loppua kohti. Onnistunut syksy minusta.

Ison kentän pelejä pelannut Gnistan/96 paransi myös pelaamistaan, mutta taso vaihteli pelin sisälläkin aika paljon. Tomin kommenttien mukaan treeneissä pitää keskittyä aika paljon syöttöjen laatuun, haltuunottoihin ja ensimmäiseen kosketukseen jotta joukkuepelaamisesta tulee luotettavampaa. Lohkon viimeinen sija vältettiin niukimmalla mahdollisella tavalla, kun Panun päättäväinen ja hieno henkilökohtainen ratkaisu viimeisen pelin viimeisellä minuutilla toi ensimmäisen voiton.

Häntäpäässä pyörimisestä huolimatta tuloksista ei kannata masentua. Lohko näytti (ehkä kahta ensimmäistä, HJK-kantsua ja HJK-Westiä lukuunottamatta) aika tasaiselta ja lähes kaikissa peleissä olimme hyvin mukana vaikka maalinteko oli vaikeaa. Hiekkakenttä näyttää aina laskevan pelimme tasoa suhteessa muihin ja nyt periaatteessa helpoimmin kenties voitettavissa olleet Viikkarit ja PK tavattiin nimenomaan (vierailla) hiekoilla.

Sinisten osa oli tällä kertaa tuloksellisesti tylyin hyvistä peleistä huolimatta. Mielikuvaksi jäi näyttävä ja tuloksellinenkin syöttö- ja hyökkäyspeli. Vähän kovemmalla puolustamisella lohkotaulukko olisi näyttänyt hyvin erilaiselta.

Hämärässä vapaaehtoisesti

Onkohan kukaan piiristä käynyt katsomassa Maunulan olosuhteita syksyn viimeisissä iltapeleissä? Eilen keltaisten matsia sentään lopeteltiin jo puoli yhdeksän maissa, tänään sinisillä menee puolisen tuntia myöhempään.

Pelissä nähtiin (kuten jo viikko sitten) hienoa taistelua Juusolta ja muilta keltaisilta. Tuloskin oli selvä voitto. Sipi ihmetteli ääneen joukkueita jotka peluuttavat vitoslohkossa liian kovia kokoonpanoja. Vastustajan valmentaja syytti olosuhteita.

Luin eilen Kuparisen Joukon yhteenvetoa viime viikolla järjestetystä Gnistanin seurapäivästä. Asko kuuluu todenneen seuran suurimmaksi huolenaiheeksi vapaaehtoisväen vähenemisen (pointti, jota tilaisuuden niukka osanottajamäärä alleviivaa). Mieleen tulee helposti monta mahdollista syytä siihen, miksi sitoutuminen seuratoimintaan on heikkenemään päin, mutta oma suosikkini liittyy taloustieteilijöiden tuntemaan Motivation Crowding -teoriaan.

Hieman mutkia oikoen teorian voisi kertoa esittävän, että monissa toimissa ihmisiä motivoivat joko sisäiset tai ulkoiset motivaatiotekijät - sisäisiä voivat olla vaikkapa yhteisöllisyyden tarve tai vapaaehtoistoiminnan tuoma hyvä omatunto, kun taas ulkoiset liittyvät tyypillisesti taloudellisiin kannustimiin. Motivation Crowding -teorian pointti on, että toimintaan liittyvät motivaatiotekijät vaikuttavat toisiinsa ja usein niin, että ulkoisten tekijöiden läsnäolo heikentää sisäisiä. Niinpä käytännössä esimerkiksi verenluovuttajille maksaminen (olettaen että palkkio on pieni) ei tunnetun esimerkin mukaan välttämättä lisää luovuttajien määrää; todennäköisesti käy päinvastoin.

Futikseen ja Gnistaniin tämä minusta liittyy niin, että menossa oleva seuran toiminnan laadun kohottaminen ja ammattimaistuminen muuttaa myös vapaaehtoistoiminnan olosuhteita. Kun joukkueen vastuuvalmentaja työskentelee ammattimaisesti, vapaaehtoisten rooli pienenee ja ylpeys omasta roolista kantavana voimana heikkenee. Joukkueenjohtaja tai apuvalmentaja ei ehkä entiseen tapaan koe olevansa pienen yhteisön keskipiste, vaan enemmänkin töissä hyvin toimivassa organisaatiossa. Ja kun urheiluseuraorganisaatio ei tietysti ikinä pysty korvamaan työpanosta millään konkreettisella tavalla, alkaa tulla mieleen muitakin ajankäyttötapoja.

En nyt siis mitenkään ole sitä mieltä, että junnuvalmennuksen ammattimaistuminen olisi huono asia, täysin päinvastoin. Mutta kasvavana haasteena olisi siis keksiä, miten se yhdistetään aitoon vapaaehtoisylpeyteen ja tärkeyden tunteeseen.

Syysiltoja FPA:lla

On satanut, paistanut, tuullut, ukkostanut ja sitten ei. Säistä riippumatta piirisarjan kotimatsien tuominen FPA:lle on tehnyt katselemisesta entistä paremman kokemuksen, varsinkin kun parhammillaan pari kertaa on pelattu kahta peliä (Siniset ja Keltaiset) yhtäaikaa.

11-peleissä on toistaiseksi hävitty, mutta edistyksen merkkejä on. Treeneissä ja monissa peleissä on pidetty teemana pallon pitämistä omalla jengillä ja sitä, että syötöillä on oltava selkeä, riittävän helppo kohde. Tämä alkaa väläyksittäin näkyä. Maalinteko isolla ei kyllä vielä oikein ole hahmottunut, eikä senkään takia tällaisia osata voittaa. Tomi tuntuu koko ajan korostavan, että tässä vaiheessa menossa on ison kentän harjoitteluprojekti eikä tuloksia kannata pahemmin muistella. Hyvä niin, toivottavasti kenenkään motivaatio ei hupene näihin iltoihin.

Keltaisten peleistä olen nähnyt pari kotiottelua, viimeksi tänätorstaisen 5-2 voiton. Joukkue on omassa lohkossaan nyt ysikuutosista menestynein. Olin Sipin kanssa samaa mieltä, että Jegorin peli näytti hienolta.

Sinisillä puolestaan maalinteko ja hyökkääminen ylipäänsä on ollut ajoittain hyvällä tolalla. Torstaina paikkoja oli paljon enemmän kuin ne viisi, joista viimeistely onnistui. Toisaalta sitten puolustussuntaan annettiin koko joukkueen voimin tasoitusta saman verran, joten talteen jäi vasta kauden toinen piste.

Keskellä alkusyksyä

Viime viikon sarjapeleistä tuli tällä kertaa kolme tappiota. Keltaisten matsia maanantaina en ehtinyt näkemään, mutta Sipi kehui poikien asennetta. Peli kuulemma ratkesi vastustajan muutaman pelaajan vahvalla panoksella (omasta joukkueestamme olivat vahvistukset vähissä kun samana iltana pelattiin 11-sarjassa).

11-peli oli minusta tasaväkisempi kuin tuloksesta (0-4) luulisi. Ison kentän peli näyttää tapahtuvan aina pitkiä jaksoja kerrallaan pääasiassa toisessa päädyssä ja näitä jaksoja oli pelin kuluessa aika tasaisesti. Maaleja ei. Täytyy myöntää, että iso kenttä oli vastustajalla (KontU) kuitenkin vähän paremmin hallussa. Keltaisten poikien katse, varsinkin pallollisena, näyttää usein kantavan vain viitisen metriä, ja melkein kaikki pallottomat tämän tietäen hakeutuvat tuolle etäisyydelle.

Sinisten FPA-peli tiistaina ei ollut edes tasainen, vaan melkein koko ajan täysin kotijoukkueen hallussa. Kentällä oli usein yhtä aikaa useampikin näppärästi palloa käsittelevä, jos joskus vähän lisää voimaa ja suoraviivaisuutta kaipaava pelaaja (ajattelen ainakin teitä, Kimmo, Vili ja Miksu). Sipikin näytti huomaavan tämän ja vaihtoi pelisysteemin vanhaan tuttuun 2-3-1:een. Tämä johti entistä totaalisempaan hallintaan ja ajoittain hienoon syöttöpeliin lähellä vastustajan maalia. Raoul seurasi muutaman tilanteen loppuun asti hienosti ja tekikin kaksi maalia, mutta vastustaja loppujen lopuksi vastaiskuista vielä pari enemmän.

Muutin blogin nimeä ja poistin Gnistanin logon, koska nämä tekstit ovat alkaneet toimia vähän eri tavalla kuin alunperin ajattelin. G96:n tiedonvaihtokanavan sijasta tämä on jäänyt aika pitkälti omien vaikutelmieni muistikirjaksi, ja haluan välttää väärinkäsitystä että niillä olisi suoranaista tekemistä seuran tai joukkueen linjan kanssa.

Odotan silti edelleen kommentejanne.

Häviöstä oppii

... monenlaista. Tätä on tullut nyt polvi jäissä mietittyä, kun ysikutosten piirisarjamatsien pistesaldo on mitä on. Taas on esimerkiksi käynyt selväksi, että jalkapallo ei ole ensisijaisesti taitotemppulaji, vaan fyysistä urheilua. Selvästi enemmän ja nopeammin liikkuva joukkue voittaa, oli pomputteluennätysten suhde mikä tahansa. Pallotaidon suurin merkitys on siinä, että siitä on kovasti apua pelin tempon kasvattamisessa. Ja tietysti tasaiset pelit monesti ratkeavat yksittäisillä taidonnäytteillä.

Sinisten tämän viikon 2-6 -tappiota KäPa -97:lle oli mielenkiintoista katsella sikäli, että ikäluokkansa Suomen huippuihin kuuluvien mustavalkoisten pelitapa näytti perustuvan aktiiviseen prässiin, nopeaan pallon liikkeeseen ja hyökkäyksiin laitojen kautta. Taitotaso oli sen verran omaamme edellä, ettemme oikein pysyneet vauhdissa mukana. Mutta minusta peli osoitti senkin, että periaatteessa olisimme voineet pärjätä omalla kurinalaiseen puolustukseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin perustuvalla systeemillämme. Ajoittain puolustus tosiaan toimi ja hyökkäyspäähän syntyi yksiykkösiä ja kaksikakkosia joista maalinteko olisi mahdollista (ja kerran onnistuikin).

Tästä seuraa varsinainen pointtini: jotta tuollaisissa oman tason vähän ylittävissä matseissa joskus pärjättäisiin, niitä täytynee ensin hävitä riittävästi. Riittävästi, jotta pojat huomaavat, että tason noustessa tuloksia ei tule ilmaiseksi puolivaloilla. Voittaakseen sitä täytyy tosiaan haluta ja olla valmis tarvittavaan hikiseen ja rasittavaan fyysiseen työhön, joka lisäksi vaatii jatkuvaa henkistä valppautta ja kurinalaisuutta.

Eipä ole helppoa.

Toinen puoli asiasta on, että pahimmillaan häviämisestä oppii... häviämistä. Vain harvojen motivaatio kestää kovin pitkään jatkuvia isoja tappioita. Mieli alkaa helposti suojella itseään toistuvilta takaiskuilta lakkaamalla välittämästä, ja silloin on menetetty paljon. Aina välillä olisi hyvä päästä kokemaan se fiilis, jota varten tuloksesta loppujen lopuksi pelataan. Tämän kun vielä osaisi jotenkin toteuttaa käytännössä!

Huomaan, että tänne on tullut viime aikoina kirjoiteltua harvakseltaan. Se saattaa johtua siitä, ettei minulla nykyään oikein ole joukkueen puolesta sanottavaa, sen verran sivussa olen peluuttamisista ja muista pelillisistä mietinnöistä ollut. Mutta ajattelin kuitenkin jatkaa omien satunnaisajatusteni purkamista tänne, ihan vaan kirjoittamisen ilosta. Alaotsikon muutos johtuu tästä.