"... mä oon hyvä!"

Tätä me kaikki tarvittiin.

Pelikausi ohi

Joukkueista parhaiten lohkossaan sijoittui Keltaiset. Syyskaudelle sattui paljon hyviä tasaisia matseja, kokoonpanot olivat näkemissäni peleissä aika onnistuneita ja moni runkopelaaja kohotti tasoaan loppua kohti. Onnistunut syksy minusta.

Ison kentän pelejä pelannut Gnistan/96 paransi myös pelaamistaan, mutta taso vaihteli pelin sisälläkin aika paljon. Tomin kommenttien mukaan treeneissä pitää keskittyä aika paljon syöttöjen laatuun, haltuunottoihin ja ensimmäiseen kosketukseen jotta joukkuepelaamisesta tulee luotettavampaa. Lohkon viimeinen sija vältettiin niukimmalla mahdollisella tavalla, kun Panun päättäväinen ja hieno henkilökohtainen ratkaisu viimeisen pelin viimeisellä minuutilla toi ensimmäisen voiton.

Häntäpäässä pyörimisestä huolimatta tuloksista ei kannata masentua. Lohko näytti (ehkä kahta ensimmäistä, HJK-kantsua ja HJK-Westiä lukuunottamatta) aika tasaiselta ja lähes kaikissa peleissä olimme hyvin mukana vaikka maalinteko oli vaikeaa. Hiekkakenttä näyttää aina laskevan pelimme tasoa suhteessa muihin ja nyt periaatteessa helpoimmin kenties voitettavissa olleet Viikkarit ja PK tavattiin nimenomaan (vierailla) hiekoilla.

Sinisten osa oli tällä kertaa tuloksellisesti tylyin hyvistä peleistä huolimatta. Mielikuvaksi jäi näyttävä ja tuloksellinenkin syöttö- ja hyökkäyspeli. Vähän kovemmalla puolustamisella lohkotaulukko olisi näyttänyt hyvin erilaiselta.

Hämärässä vapaaehtoisesti

Onkohan kukaan piiristä käynyt katsomassa Maunulan olosuhteita syksyn viimeisissä iltapeleissä? Eilen keltaisten matsia sentään lopeteltiin jo puoli yhdeksän maissa, tänään sinisillä menee puolisen tuntia myöhempään.

Pelissä nähtiin (kuten jo viikko sitten) hienoa taistelua Juusolta ja muilta keltaisilta. Tuloskin oli selvä voitto. Sipi ihmetteli ääneen joukkueita jotka peluuttavat vitoslohkossa liian kovia kokoonpanoja. Vastustajan valmentaja syytti olosuhteita.

Luin eilen Kuparisen Joukon yhteenvetoa viime viikolla järjestetystä Gnistanin seurapäivästä. Asko kuuluu todenneen seuran suurimmaksi huolenaiheeksi vapaaehtoisväen vähenemisen (pointti, jota tilaisuuden niukka osanottajamäärä alleviivaa). Mieleen tulee helposti monta mahdollista syytä siihen, miksi sitoutuminen seuratoimintaan on heikkenemään päin, mutta oma suosikkini liittyy taloustieteilijöiden tuntemaan Motivation Crowding -teoriaan.

Hieman mutkia oikoen teorian voisi kertoa esittävän, että monissa toimissa ihmisiä motivoivat joko sisäiset tai ulkoiset motivaatiotekijät - sisäisiä voivat olla vaikkapa yhteisöllisyyden tarve tai vapaaehtoistoiminnan tuoma hyvä omatunto, kun taas ulkoiset liittyvät tyypillisesti taloudellisiin kannustimiin. Motivation Crowding -teorian pointti on, että toimintaan liittyvät motivaatiotekijät vaikuttavat toisiinsa ja usein niin, että ulkoisten tekijöiden läsnäolo heikentää sisäisiä. Niinpä käytännössä esimerkiksi verenluovuttajille maksaminen (olettaen että palkkio on pieni) ei tunnetun esimerkin mukaan välttämättä lisää luovuttajien määrää; todennäköisesti käy päinvastoin.

Futikseen ja Gnistaniin tämä minusta liittyy niin, että menossa oleva seuran toiminnan laadun kohottaminen ja ammattimaistuminen muuttaa myös vapaaehtoistoiminnan olosuhteita. Kun joukkueen vastuuvalmentaja työskentelee ammattimaisesti, vapaaehtoisten rooli pienenee ja ylpeys omasta roolista kantavana voimana heikkenee. Joukkueenjohtaja tai apuvalmentaja ei ehkä entiseen tapaan koe olevansa pienen yhteisön keskipiste, vaan enemmänkin töissä hyvin toimivassa organisaatiossa. Ja kun urheiluseuraorganisaatio ei tietysti ikinä pysty korvamaan työpanosta millään konkreettisella tavalla, alkaa tulla mieleen muitakin ajankäyttötapoja.

En nyt siis mitenkään ole sitä mieltä, että junnuvalmennuksen ammattimaistuminen olisi huono asia, täysin päinvastoin. Mutta kasvavana haasteena olisi siis keksiä, miten se yhdistetään aitoon vapaaehtoisylpeyteen ja tärkeyden tunteeseen.

Syysiltoja FPA:lla

On satanut, paistanut, tuullut, ukkostanut ja sitten ei. Säistä riippumatta piirisarjan kotimatsien tuominen FPA:lle on tehnyt katselemisesta entistä paremman kokemuksen, varsinkin kun parhammillaan pari kertaa on pelattu kahta peliä (Siniset ja Keltaiset) yhtäaikaa.

11-peleissä on toistaiseksi hävitty, mutta edistyksen merkkejä on. Treeneissä ja monissa peleissä on pidetty teemana pallon pitämistä omalla jengillä ja sitä, että syötöillä on oltava selkeä, riittävän helppo kohde. Tämä alkaa väläyksittäin näkyä. Maalinteko isolla ei kyllä vielä oikein ole hahmottunut, eikä senkään takia tällaisia osata voittaa. Tomi tuntuu koko ajan korostavan, että tässä vaiheessa menossa on ison kentän harjoitteluprojekti eikä tuloksia kannata pahemmin muistella. Hyvä niin, toivottavasti kenenkään motivaatio ei hupene näihin iltoihin.

Keltaisten peleistä olen nähnyt pari kotiottelua, viimeksi tänätorstaisen 5-2 voiton. Joukkue on omassa lohkossaan nyt ysikuutosista menestynein. Olin Sipin kanssa samaa mieltä, että Jegorin peli näytti hienolta.

Sinisillä puolestaan maalinteko ja hyökkääminen ylipäänsä on ollut ajoittain hyvällä tolalla. Torstaina paikkoja oli paljon enemmän kuin ne viisi, joista viimeistely onnistui. Toisaalta sitten puolustussuntaan annettiin koko joukkueen voimin tasoitusta saman verran, joten talteen jäi vasta kauden toinen piste.

Keskellä alkusyksyä

Viime viikon sarjapeleistä tuli tällä kertaa kolme tappiota. Keltaisten matsia maanantaina en ehtinyt näkemään, mutta Sipi kehui poikien asennetta. Peli kuulemma ratkesi vastustajan muutaman pelaajan vahvalla panoksella (omasta joukkueestamme olivat vahvistukset vähissä kun samana iltana pelattiin 11-sarjassa).

11-peli oli minusta tasaväkisempi kuin tuloksesta (0-4) luulisi. Ison kentän peli näyttää tapahtuvan aina pitkiä jaksoja kerrallaan pääasiassa toisessa päädyssä ja näitä jaksoja oli pelin kuluessa aika tasaisesti. Maaleja ei. Täytyy myöntää, että iso kenttä oli vastustajalla (KontU) kuitenkin vähän paremmin hallussa. Keltaisten poikien katse, varsinkin pallollisena, näyttää usein kantavan vain viitisen metriä, ja melkein kaikki pallottomat tämän tietäen hakeutuvat tuolle etäisyydelle.

Sinisten FPA-peli tiistaina ei ollut edes tasainen, vaan melkein koko ajan täysin kotijoukkueen hallussa. Kentällä oli usein yhtä aikaa useampikin näppärästi palloa käsittelevä, jos joskus vähän lisää voimaa ja suoraviivaisuutta kaipaava pelaaja (ajattelen ainakin teitä, Kimmo, Vili ja Miksu). Sipikin näytti huomaavan tämän ja vaihtoi pelisysteemin vanhaan tuttuun 2-3-1:een. Tämä johti entistä totaalisempaan hallintaan ja ajoittain hienoon syöttöpeliin lähellä vastustajan maalia. Raoul seurasi muutaman tilanteen loppuun asti hienosti ja tekikin kaksi maalia, mutta vastustaja loppujen lopuksi vastaiskuista vielä pari enemmän.

Muutin blogin nimeä ja poistin Gnistanin logon, koska nämä tekstit ovat alkaneet toimia vähän eri tavalla kuin alunperin ajattelin. G96:n tiedonvaihtokanavan sijasta tämä on jäänyt aika pitkälti omien vaikutelmieni muistikirjaksi, ja haluan välttää väärinkäsitystä että niillä olisi suoranaista tekemistä seuran tai joukkueen linjan kanssa.

Odotan silti edelleen kommentejanne.

Häviöstä oppii

... monenlaista. Tätä on tullut nyt polvi jäissä mietittyä, kun ysikutosten piirisarjamatsien pistesaldo on mitä on. Taas on esimerkiksi käynyt selväksi, että jalkapallo ei ole ensisijaisesti taitotemppulaji, vaan fyysistä urheilua. Selvästi enemmän ja nopeammin liikkuva joukkue voittaa, oli pomputteluennätysten suhde mikä tahansa. Pallotaidon suurin merkitys on siinä, että siitä on kovasti apua pelin tempon kasvattamisessa. Ja tietysti tasaiset pelit monesti ratkeavat yksittäisillä taidonnäytteillä.

Sinisten tämän viikon 2-6 -tappiota KäPa -97:lle oli mielenkiintoista katsella sikäli, että ikäluokkansa Suomen huippuihin kuuluvien mustavalkoisten pelitapa näytti perustuvan aktiiviseen prässiin, nopeaan pallon liikkeeseen ja hyökkäyksiin laitojen kautta. Taitotaso oli sen verran omaamme edellä, ettemme oikein pysyneet vauhdissa mukana. Mutta minusta peli osoitti senkin, että periaatteessa olisimme voineet pärjätä omalla kurinalaiseen puolustukseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin perustuvalla systeemillämme. Ajoittain puolustus tosiaan toimi ja hyökkäyspäähän syntyi yksiykkösiä ja kaksikakkosia joista maalinteko olisi mahdollista (ja kerran onnistuikin).

Tästä seuraa varsinainen pointtini: jotta tuollaisissa oman tason vähän ylittävissä matseissa joskus pärjättäisiin, niitä täytynee ensin hävitä riittävästi. Riittävästi, jotta pojat huomaavat, että tason noustessa tuloksia ei tule ilmaiseksi puolivaloilla. Voittaakseen sitä täytyy tosiaan haluta ja olla valmis tarvittavaan hikiseen ja rasittavaan fyysiseen työhön, joka lisäksi vaatii jatkuvaa henkistä valppautta ja kurinalaisuutta.

Eipä ole helppoa.

Toinen puoli asiasta on, että pahimmillaan häviämisestä oppii... häviämistä. Vain harvojen motivaatio kestää kovin pitkään jatkuvia isoja tappioita. Mieli alkaa helposti suojella itseään toistuvilta takaiskuilta lakkaamalla välittämästä, ja silloin on menetetty paljon. Aina välillä olisi hyvä päästä kokemaan se fiilis, jota varten tuloksesta loppujen lopuksi pelataan. Tämän kun vielä osaisi jotenkin toteuttaa käytännössä!

Huomaan, että tänne on tullut viime aikoina kirjoiteltua harvakseltaan. Se saattaa johtua siitä, ettei minulla nykyään oikein ole joukkueen puolesta sanottavaa, sen verran sivussa olen peluuttamisista ja muista pelillisistä mietinnöistä ollut. Mutta ajattelin kuitenkin jatkaa omien satunnaisajatusteni purkamista tänne, ihan vaan kirjoittamisen ilosta. Alaotsikon muutos johtuu tästä.

Sipi Baxterin kakkosmieheksi

Gnistanin junioritoiminnan tason viimeaikainen voimakas nousu ja erityisesti B-junnujen huikeat tulokset (treenimatsivoitot KooTeePeestä, Hakasta ja MyPasta) on nyt sitten huomioitu myös Palloliitossa. Tänä aamuna julkaistu uutinen kertoo, että Suomen A-maajoukkueen kakkosvalmentajaksi on nimetty seuraavat MM-karsinnat kattavalla sopimuksella Sipi Ulvas.

Sipi aloittaa uuden tehtävänsä hoitamisen välittömästi ensi lauantain Rakuuna-turnauksen jälkeen ja toimii siis jatkossa päävalmentaja Stuart Baxterin oikeana kätenä. Koska Baxter (toisin kuin edeltäjänsä Roy Hodgson) asuu perheineen hankalasti Suomen ulkopuolella, on Sipin toimenkuvasta maajoukkueessa muotoutumassa laaja. Alustavien suunnitelmien mukaan siihen tulisi kuulumaan ainakin pelaajatarkkailu kotimaan Veikkausliigassa (sekä mahdollisesti ulkomailla), yhteyshenkilönä toimiminen Jari Litmasen ja tämän lahtelaisen suutarin välillä, maajoukkueen leirittäminen ja harjoitusotteluiden vetäminen sekä taktiikan laatiminen tulevaa MM-karsintaa varten.

Soittelin äsken Sipille, joka korosti, ettei lähtisi mukaan Suomen MM-karsintaprojektiin jollei olisi varma menestyksestä. "On ihan mahdollista murskata huomattavasti taitavammat ja vahvemmat joukkueet vähintään 8-0 kun taktinen osaaminen on kunnossa", Sipi huomautti. Hänen mukaansa Suomi tulee pelaamaan tulevissa karsinnoissa uudella 4-1-1-1-1-1-1 -taktiikalla. "Ideana on antaa pallo vastustajalle, tukkia kentän keskusta ja tehdä maaleja nopeilla vastaiskuilla."

Palloliitto oli myös ymmärtänyt, että Sipin kuormittaminen mittavalla lisävastuulla saattaa hankaloittaa Gnistanin taitokoulujen ja erityisesti 97-, 96-, 95-, 94- ja B-ikäluokkien toimintaa. Liitto olikin valmis vapauttamaan Jyrki Heliskosken Sipin tuuraajaksi saman tien. Tästä Sipi oli kuitenkin seuran puolesta kieltäytynyt Gnistanin nykyiseen kilpailulliseenkin kunnianhimoon vedoten. Kaikkien ikäluokkien treenien ja pelien entisenlainen tinkimätön vetäminen onnistuu kyllä uudenkin tehtävän ohella (kunhan sovitaan että apuvalmentajat oppivat tulemaan ajoissa kentälle ja vetämään alkulämmittelyt oma-alotteisesti).

Menestystä Sipille uusiin haasteisiin!

Taktiikkaa

Lupasin kirjoittaa taktiikasta. Tämä johtuu siitä, että olemme vähän muuttamassa joukkueidemme pelitapaa. (Disclaimer: olen ihan maallikko; jos haluat oikeasti tietää tästä jotain, kysy vaikka Sipiltä tai KVG.)

Viime syksyyn asti treenaaminen keskittyi selkeästi henkilökohtaisen taidon (pallon käsittelyn) ja 2-4 pelaajan yhteistyön (1 vs. 1, 2 vs. 1, 2 vs. 2) harjoitteluun. Joukkuetaktiikkaan ei juuri pelien ulkopuolella puututtu. Peleissä käytettiin aina alkuvuosien 3-3 -systeemistä kehittynyttä 2-3-1:tä (kaksi selkeää puolustajaa, puolustava pelinrakentaja keskikentällä, hyökkäävät laidat ja yksi kärki).

Viime kaudet tulokset tuolla systeemillä olivat kahtalaisia. Pojat ovat sen verran taitavia, että suurimmassa osassa pelejä vahva keskikenttämme pystyi pitämään palloa paljon ja pysäyttämään suurimman osan vastustajan hyökkäyksistä. Tämä johti monesti selvään pelin hallintaan joka usein toi voiton (menestyshän oli vähintään kohtalaista). Joskus (kun vastustaja puolusti kurinalaisesti ja sisukkaasti) pelin hallinta kuitenkin tuntui näennäiseltä, kun riittävän vaarallisia tilanteita ei kyetty luomaan tai hyödyntämään. Pahimmillaan tämä kävi henkisesti tai fyysisesti raskaaksi ja vastustaja pystyi maalintekoon.

Nyt talvella ja keväällä peleissä ja treeneissä on alettu aika johdonmukaisesti hakea toisenlaista, 3-1-2:een perustuvaa pelitapaa. Puolustuslinjassa on kolme pallovarmaa ja pelinlukutaitoista pakkia, joista keskimmäinen pelaa vähän muita alempana. Keskikentällä on pelinrakentaja, joka vastustajan hyökätessä toimii puolustajien kanssa puolustavan "timanttimuodostelman" kärkenä ja käynnistää omia hyökkäyksiä nopeasti kahdelle nopealle kärkimiehelle.


Kärkimiehet pelaavat enemmänkin parina kuin laitureina ja hyökkäykset ovat usein nopeita vastahyökkäyksiä ja käynnistyvät keskustan kautta. Toinen tyypillinen tapa hyökätä on laitapuolustajan nousu, joka synnyttää hetkellisen ylivoiman laidalle (tällöin muut pakit siirtyvät paikkaamaan nousijan tyhjäksi jättämää tilaa puolustuksessa).

Systeemin ideaan kuuluu se, että maaleja voidaan tehdä muutenkin (ja pääasiassa muuten) kuin hallitsemalla koko kenttää: pallonriistot omalla kenttäpuoliskolla johtavat ilman suuria vastustajan virheitäkin säännöllisesti vähintään 2 vs. 2-tilanteisiin kohti vastustajan maalia. Tällaisista taitavalla ja nopeajalkaisella kärkiparilla on hyvät mahdollisuudet onnistua koviakin vastustajia vastaan. Ja jos oma puolustus (joka usein siis pelaa omaa 4 vs. 4-peliään) onnistuu tukkimaan oman maalin edustan ja viemään vauhdin pois vastustajan hyökkäyksistä, on melkein kenen tahansa voittaminen periaatteessa mahdollista.

Kaikki tämä on tosiaan näkynyt treeneissä niin, että tyypillisiin pelitilanteisiin valmistavia harjoitteita on tehty paljon: 2 vs. 2-hyökkäykset ja aloitteen teko, puolustuslinja ja sen liikkuminen, laitanousut ja keskitykset. Ainakin osalle tämä on merkinnyt myös entistä selvempää keskittymistä johonkin (tyypillisesti hyökkäävään tai puolustavaan) rooliin. Samalla on kasvanut ymmärrys siitä, että futisjoukkueessa tarvitaan erilaisia taitoja ja luonteita.

Homma pyörii

Treenivuorojen vaihto vaikuttaa onnistuneen suuritta ongelmitta, ainakin melkein kaikki ovat löytäneet uudet aikataulut. Samassa yhteydessä tehtiin pientä ryhmien hienosäätöä jolla kierrettiin joidenkin henkilökohtaisia kalenteriongelmia ja tehtiin ryhmistä tasaisempia. Kuten jalkkis.netistä näkyy, näin treenataan nyt ainakin hiihtolomaan asti (sitten voidaan taas tarvittaessa säätää).

Nykyisellä keskiviikon ykkösryhmällä oli keskiviikkona ensimmäiset Sipin vetämät treenit. Ohjelman vaativuudesta (voima-, liikkuvuus- ja rytmiharjoitteita) huolimatta (tai ehkä just siksi) kokemus oli hyvä. Yritystä ja keskittymistä riitti erinomaisesti alusta loppuun. Reisiä tärisyttävän lihaskuntokisailun (ks. alla) vahvimpia olivat Chom ja Henkka. Mm. apuvalmentaja putosi huomattavasti nopeammin. Jälkimmäisessä ryhmässä suhteessa vahvimmat reidet olivat Ilmarilla ja Panulla (tietooni ei tullut, miten pukuhuoneessa järjestetty playoff päättyi).


Ulkotreeniolosuhteetkin ovat olleet jatkuvasta kaamoksesta huolimatta ihan kohtuulliset. Perjantain (sunnuntaina taitokoulussa uusittu) laukaisutarkkuustreeni on näyttää toimivan hyvin, kun tulokset paranevat kerta kerralta. Tämä alkanee näkyä peleissäkin aika pian (kuvassa alla vasta lämmitellään).


Lauantaina pelattiin myös talvisarjamatsit lohkon ennakkoon kovimpia joukkueita, MPS:aa ja HPS:aa vastaan. MPS:n kovuus alkoi näkyä jo vastustajien keskinäisessä pelissä jota se vei selvästi, voittaen lopulta kuitenkin vain 3-1.

Omassa matsissamme Sipin lanseeraama 3-1-2 -systeemi (taktiikasta lisää myöhemmin) toimi hyvin suurimman osan pelistä. Johdimme pitkään 1-0 Paavon vastaiskumaalilla, kunnes MPS:n painostus lähellä peliajan loppua tuotti tasoituksen.

HPS:aa vastaan meillä oli yllättäen selkeä taito/asenne-etu, joka johti selvään kentän ja pallon hallintaan. Nyt oli kuitenkin vastustajan puolustavan taktiikan vuoro toimia. Hallinta ei realisoitunut maaleiksi ja kuten näissä jostain syystä usein käy, henkisen paineen ja huonon tuurin yhdistelmä johti lopulta 0-1 tappioon. Kokemus oli kuitenkin (jo näin neljän päivän perspektiivillä) positiivinen: pelasimme ensin tasaväkisesti ja sitten selvästi halliten meitä etukäteen vahvemmiksi arvattuja joukkueita vastaan.

Pelit jatkuvat lauantaina 2.2. ja 9.2. treenipeleillä ainakin HJK-Westiä ja MPS:ää vastaan. Tulkaa katsomaan.

Läsnäolon haaste

Treenit sitten taas alkoivat, ensin lumisateessa.


Pelkäksi käsien pyörittelyksi tämä ei kuitenkaan jäänyt. Maanantain hangilla harjoiteltiin pitkiä syöttöjä, ensin paikaltaan ja sitten kaverin tiputuksesta. Lopuksi pelattiin ylivoimapienpeliä.

Taas kerran osoittautui, että yksinkertaiselta kuulostavassa harjoituksessa (nyt siis suora syöttö paikallaan olevalla pallolla) haaste piilee läsnäolon ja keskittymisen vaikeudessa. Pitkäkään tähtäily ei välttämättä estä pallon karkailua tai liian hiljaista/kovaa syöttöä (vaikka samalle pelaajalle vastaava syöttö pelitilanteessa olisi rutiinia). Samantapainen vaikeus pallon hallinnassa näkyi ainakin jälkimmäisen ryhmän pienpelissä silloin kun palloa pitävän joukkueen miesylivoima oli iso. Kun puolustajia lisättiin, harkinta-aika väheni ja pallon kanssa tehdyistä ratkaisusta tuli parempia!

Minusta selitys tähän saattaisi olla joku flow:n tapainen ilmiö: optimaalinen suoritus syntyy kun suorituksen haastavuustaso taitoihin nähden on optimaalinen ja tekijä paneutuu siihen tosissaan. Pitkä, suora ja sopivalla voimalla annettu syöttö on tietysti sinänsä hyvinkin haastava tehtävä, mutta luulen että futisjunnut eivät sitä sellaiseksi koe, koska jalkapallossa kilpailulliset haasteet liittyvät yleensä pelitilanteisiin.

Keskiviikon salivuorot alkoivat reaktio- ja ketteryysharjoituksilla, joihin liittyi kilpailullinenkin puoli. Noin 15 metrin spurtteihin lähdettiin näkö- tai kuulohavaintojen perusteella erilaisista asennoista (seisaaltaan, istumasta, makuulta, kyykystä) erilaisia temppuja (360-hyppy, kierähdys, kuperkeikka, pukkihyppy) tehden. Toiminta oli suhteellisen tehokkaan näköistä huolimatta siitä että molemmilla ryhmillä alun vauhdikkuus vähän purkautui lopussa suunsoitoksi. Jälkimmäisessä ryhmässä näettiin muutamia hienoja omien ennakkokäsitysten ylityksiä, kun pukkihypyt ym. onnistuivat alkuepäilyistä huolimatta.

Tällä viikolla (2) treenataan vielä perjantaina totuttuihin aikoihin, ensi viikollahan vuorot sitten vaihtuvat. Lauantaina kello 17-18 on osalla pojista treenipeli FPA:lla Valttia vastaan. Kannattaa tulla katsomaan ja kannustamaan.