Itämericup

Ääni on taas mennyttä pariksi päiväksi, mutta pojilla oli tuomisina mitalit (nelossija, josta vielä palkittiin) tämän kesän Itämericupista Hangossa. Parin viimeisen pelin (välierä ja pronssiottelu) yhden maalin tappioiden takia kotiin ei ajeltu ihan yhtä hilpeissä tunnelmissa kuin vuosi sitten, mutta eiköhän tämä pikkuhiljaa (muutamassa kuukaudessa) ala tuntua voitolta paluumatkan mököttäneestä isävalmentajastakin.

Pelejä oli kolmena päivänä yhteensä kahdeksan, joten vaihtelevista peliajoista huolimatta kaikki pelaajat saivat juosta ja valmentajat huutaa riittävästi. Kentällä raatoi eniten maalivahti-Manun lisäksi Jonde, joka taisi pelata suurimman osan jokaisesta pelistä, useimmiten lähes koko ajan. Rankasta otteluohjelmasta huolimatta energiaa riitti oleellisempiinkin hommiin kuten matopainiin majoituskoululla.

Toinen ehdoton majapaikkasuosikki on korttipeli lauantaikarkit panoksena. Vierestä katsovaa aikuista ei väistämättä jonkin verran hiekkaisella lattialla pyörinyt karkki- ja sipsiläjä kovin paljon houkuttele, mutta pojilla näytti olevan kivaa.

Säät eivät tällä kertaa varsinaisesti suosineet, mutta Hangon hienoille rannoille päästiin sen verran että aloituskokoonpano ehdittiin käydä hautaamassa hiekkaan.

Kentän puolella haettiin peleihin Jonen johdolla iloista ilmettä ja pientä irvistystä (mur). Varsinkin katsomoa ilahdutti myös ajoittain virkistävän satunnainen tuomarointilinja. Vaparien, kulmien ja peliajan (välierässä tuomarilla ei ollut tietoa pelin pituudesta) lisäksi hukassa näytti ajoittain olevan myös vastustaja.

Pelit sujuivat siis kokonaisuutena hyvin. Ensimmäisessä matsissa kaatui etukäteen kunnioitettu FC Atlantis tylysti 5-0, ja sen jälkeen lohkovaiheen ainoa kauneusvirhe oli tappio FC Honka Jedeille pelissä, jonka tasaisuudelle tulos 0-4 ei tee oikeutta. Maaliero lohkovaiheen jälkeen oli 22-5.

Lauantai-iltana, ennen aamun puolivälierää vastustajan Lempäälän kisan Jonea tunnistamaton valmentaja kävi kehumassa onneaan kun vastaan tulee kovan Hongan sijasta heikohko Gnistan. Tyytyväisyys hälveni aamulla aika pian.

Iltapäivällä gnisupoikien jalat ja suhteellisen lyhyet (vaikkakin kunnolliset) yöunet sitten jo painoivat sen verran että kaksi viimeistä peliä sijoista 1.-4. päättyi nuikkoihin tappioihin. Koko kisan voittanut SalPa itäsaksalaistyylisine valmentajineen oli kyllä, myönnetään, kovempi, mutta pronssiottelu TuPSia vastaa oli trilleri, jossa tasoitusmaalia ei lopulta erinomaisistakaan paikoista saatu aikaiseksi koko joukkueen valtaisasta stempistä huolimatta.

Kotimatkalle ei siis tällä kertaa lähdetty voitonhuumassa, mutta tyylikkäissä T-paidoissa ja mitalit kaulassa. Ensi vuonna uusiksi?