Kaiken kaikkiaan pitkä, kostea nurmi ja 9 vs. 9 -peleihin suhteellisen pienet kentät näyttivät kuitenkin vievän parhaan terän pelureistamme ja monissa peleissä maalinteko oli todella vaikeaa. Gnistan mm. voitti sunnuntaina kaksi peliä yhteensä yhdellä pelitilannemaalilla.
Ainakin Gnistanin peleissä (joita tällä kertaa seurasin läheltä) jotkut pojat olivat näkyvästi harmissaan pelipaikkojen ja/tai peliajan jakautumisesta. Tämä on tietysti tosi ikävää, mutta sitä näyttää olevan vaikea aina välttää. Valmentaja homma on tältä osin hankala kun päätöksiin vaikuttaa koko ajan monta tekijää. Ensinnäkin olisi hyvä (kuten palloliitto ja seurakin haluavat) tarjota kaikille pelaajille tasaisesti peliaikaa ja mahdollisuutta kokeilla kaikkia pelipaikkoja. Toisaalta, jalkapallossa, kuten muussakin urheilussa, tuloksilla ON merkitystä. Ei niin, että kukaan puolen vuoden päästä pahemmin muistelisi yksittäisen G96-pelin tulosta, vaan siksi, että jos pelin kuluessa voittamista ei pidetä tavoitteena, itse toiminta menettää merkityksensä. Olemme monesti ainakin Eskon kanssa ajatelleet (ja käytännössä kokeneet), että joukkueen yhdessä, erilaisissa rooleissa toimien saavuttama niukka voitto tuottaa kaikille positiivisemman kokemuksen kuin tiukan tasa-arvoisella pelisuunnitelmalla saatu 0-5 tappio. Ja uskokaa pois, nämä ovat ne usein todelliset vaihtoehdot.
Itse ajattelen jotenkin niin, että peli on sujunut hyvin, kun mahdollisimman moni pelaaja on saanut tilaisuuden loistaa suhteellisesti; siis ylittää oman aikaisemman tasonsa, onnistua joissakin monista kentällä tarjolla olevista rooleista ja kehittää omaa kuvaansa itsestään pelaajana positiiviseen suuntaan. Menestyksen tunne liittyy usein joukkueen onnistumiseen, siihen että pelin jälkeen saa huutaa ja juosta ympyrää ja juhlia yhteistä voittoa jota itse oli rakentamassa, harvemmin siihen että on itse päässyt hienosti esille joukkueen kuitenkin hävitessä.
Jalkapallo on siitä hieno laji, että onnistua voi monilla tavoilla ja hyvin erilaisin ominaisuuksin varustettuna. Junnupelaaja voi löytää itsestään sähäkän ja röyhkeän maalintekijän, tuulennopean laitalinkin joka vauhdillaan ja kestävyydellään rakentaa ylivoimahyökkäyksiä, luovan ja taitavan ja palloa hyvin hallitsevan keskikenttäpelaajan, älykkään ja rauhallisen, pelin aivoina toimivan topparin tai luunkovan ja urheilullisen laitapuolustajan. Ja pyrkiä kehittymään yhä paremmaksi jossain näistä rooleista. Itsetuntemuksesta, omien rajojen ja suhteellisten vahvuuksien hahmottamisesta on tässä paljon apua.
Jalkapallo on suositumpaa kuin koskaan, ja kentällä toiset ovat väistämättä nopeampia, vahvempia tai taitavampia kuin toiset. Mutta meitä valmentajia ilahduttavat eniten pelaajat, joilla on halua ja intoa laittaa kentällä itsensä peliin ja urheilla omien kykyjensä ylärajoilla ja iloita suhteellisista onnistumisista. Sellaisille pelaajille on aina peliaikaa tarjolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti