Pelikausi ohi

Joukkueista parhaiten lohkossaan sijoittui Keltaiset. Syyskaudelle sattui paljon hyviä tasaisia matseja, kokoonpanot olivat näkemissäni peleissä aika onnistuneita ja moni runkopelaaja kohotti tasoaan loppua kohti. Onnistunut syksy minusta.

Ison kentän pelejä pelannut Gnistan/96 paransi myös pelaamistaan, mutta taso vaihteli pelin sisälläkin aika paljon. Tomin kommenttien mukaan treeneissä pitää keskittyä aika paljon syöttöjen laatuun, haltuunottoihin ja ensimmäiseen kosketukseen jotta joukkuepelaamisesta tulee luotettavampaa. Lohkon viimeinen sija vältettiin niukimmalla mahdollisella tavalla, kun Panun päättäväinen ja hieno henkilökohtainen ratkaisu viimeisen pelin viimeisellä minuutilla toi ensimmäisen voiton.

Häntäpäässä pyörimisestä huolimatta tuloksista ei kannata masentua. Lohko näytti (ehkä kahta ensimmäistä, HJK-kantsua ja HJK-Westiä lukuunottamatta) aika tasaiselta ja lähes kaikissa peleissä olimme hyvin mukana vaikka maalinteko oli vaikeaa. Hiekkakenttä näyttää aina laskevan pelimme tasoa suhteessa muihin ja nyt periaatteessa helpoimmin kenties voitettavissa olleet Viikkarit ja PK tavattiin nimenomaan (vierailla) hiekoilla.

Sinisten osa oli tällä kertaa tuloksellisesti tylyin hyvistä peleistä huolimatta. Mielikuvaksi jäi näyttävä ja tuloksellinenkin syöttö- ja hyökkäyspeli. Vähän kovemmalla puolustamisella lohkotaulukko olisi näyttänyt hyvin erilaiselta.

Hämärässä vapaaehtoisesti

Onkohan kukaan piiristä käynyt katsomassa Maunulan olosuhteita syksyn viimeisissä iltapeleissä? Eilen keltaisten matsia sentään lopeteltiin jo puoli yhdeksän maissa, tänään sinisillä menee puolisen tuntia myöhempään.

Pelissä nähtiin (kuten jo viikko sitten) hienoa taistelua Juusolta ja muilta keltaisilta. Tuloskin oli selvä voitto. Sipi ihmetteli ääneen joukkueita jotka peluuttavat vitoslohkossa liian kovia kokoonpanoja. Vastustajan valmentaja syytti olosuhteita.

Luin eilen Kuparisen Joukon yhteenvetoa viime viikolla järjestetystä Gnistanin seurapäivästä. Asko kuuluu todenneen seuran suurimmaksi huolenaiheeksi vapaaehtoisväen vähenemisen (pointti, jota tilaisuuden niukka osanottajamäärä alleviivaa). Mieleen tulee helposti monta mahdollista syytä siihen, miksi sitoutuminen seuratoimintaan on heikkenemään päin, mutta oma suosikkini liittyy taloustieteilijöiden tuntemaan Motivation Crowding -teoriaan.

Hieman mutkia oikoen teorian voisi kertoa esittävän, että monissa toimissa ihmisiä motivoivat joko sisäiset tai ulkoiset motivaatiotekijät - sisäisiä voivat olla vaikkapa yhteisöllisyyden tarve tai vapaaehtoistoiminnan tuoma hyvä omatunto, kun taas ulkoiset liittyvät tyypillisesti taloudellisiin kannustimiin. Motivation Crowding -teorian pointti on, että toimintaan liittyvät motivaatiotekijät vaikuttavat toisiinsa ja usein niin, että ulkoisten tekijöiden läsnäolo heikentää sisäisiä. Niinpä käytännössä esimerkiksi verenluovuttajille maksaminen (olettaen että palkkio on pieni) ei tunnetun esimerkin mukaan välttämättä lisää luovuttajien määrää; todennäköisesti käy päinvastoin.

Futikseen ja Gnistaniin tämä minusta liittyy niin, että menossa oleva seuran toiminnan laadun kohottaminen ja ammattimaistuminen muuttaa myös vapaaehtoistoiminnan olosuhteita. Kun joukkueen vastuuvalmentaja työskentelee ammattimaisesti, vapaaehtoisten rooli pienenee ja ylpeys omasta roolista kantavana voimana heikkenee. Joukkueenjohtaja tai apuvalmentaja ei ehkä entiseen tapaan koe olevansa pienen yhteisön keskipiste, vaan enemmänkin töissä hyvin toimivassa organisaatiossa. Ja kun urheiluseuraorganisaatio ei tietysti ikinä pysty korvamaan työpanosta millään konkreettisella tavalla, alkaa tulla mieleen muitakin ajankäyttötapoja.

En nyt siis mitenkään ole sitä mieltä, että junnuvalmennuksen ammattimaistuminen olisi huono asia, täysin päinvastoin. Mutta kasvavana haasteena olisi siis keksiä, miten se yhdistetään aitoon vapaaehtoisylpeyteen ja tärkeyden tunteeseen.